Lasten syntymäpäivät toivat kotiin kasan uusia leluja. Erilaisia barbeja pyrstöillä ja ilman, Lego Friendsejä limonaadikioskissa ja jonkinlaisessa lomahotellissa, jossa lasketaan liukumäkeä ja pötkötellään aurinkotuolissa, Duplo tuhkimo vaaleanpunaisessa linnassa. Täällä ei ole yhtään miestä, totesin paketteja hypistellessäni. Pohdin tovin, onko miesten poissaolo hyvä vai huono asia. Päätin pohdintani ajatukseen, että sellainen se pienten tyttöjen maailma varmaankin on, tyttöjen maailma. Pojat eivät vielä kiinnosta.
Perjantaina ryhdyimme illan ratoksi pelaamaan uutukaista, synttärilahjaksi saatua, The Princess Ball peliä. -Voittaja on se prinsessa, joka ehtii ensimmäisenä Disney prinsessat logolla merkittyyn keskiympyrään tanssimaan prinssinsä kanssa. Hohottelimme miehen kanssa pelin asetelmalle. Sain vahvistusta ajatukselleni, että mieshenkilöiden läsnäolo lasten lelumaailmassa ei välttämättä ole tarpeen.
Jotkut ihmiset jaksavat olla kovinkin huolissaan Barbien välittämästä kehonkuvasta ja siitä, että Lego palikka on pinkki eikä vihreä. Minä en. Vietin lapsuuteni pelaamalla Afrikan tähteä, eikä minusta tullut keskivertoa pahempi kolonialistiriistäjä. Hoivailin vauvanukkeja ja ihailin Barbien kauneutta, kampasin My Little Ponyja vaaleanpunaisessa muovilinnassa ja vedin päälle äidin ompeleman tyllihameen. Leikin sellaisia leikkejä, joita sanotaan tyttöjen leikeiksi, enkä mennyt pilalle. Otin mallia äidin ja isän antamista arvoista ja opin, etten tarvitse prinssiä pelastamaan minua mistään. Valitsin parisuhteen, jossa mies ja nainen ovat tasavertaisia puolisoina ja vanhempina.
Aion siis jatkossakin heittää feministiaivoni narikkaan ja keskittyä metsästämään tanssiaisiin tarvitsemiani iltapukuja, jotta saavuttaisin jokaisen prinsessan perimmäisen tarkoituksen -tanssin prinssini kanssa. Koska se on vaan leikkiä.
Jotkut ihmiset jaksavat olla kovinkin huolissaan Barbien välittämästä kehonkuvasta ja siitä, että Lego palikka on pinkki eikä vihreä. Minä en. Vietin lapsuuteni pelaamalla Afrikan tähteä, eikä minusta tullut keskivertoa pahempi kolonialistiriistäjä. Hoivailin vauvanukkeja ja ihailin Barbien kauneutta, kampasin My Little Ponyja vaaleanpunaisessa muovilinnassa ja vedin päälle äidin ompeleman tyllihameen. Leikin sellaisia leikkejä, joita sanotaan tyttöjen leikeiksi, enkä mennyt pilalle. Otin mallia äidin ja isän antamista arvoista ja opin, etten tarvitse prinssiä pelastamaan minua mistään. Valitsin parisuhteen, jossa mies ja nainen ovat tasavertaisia puolisoina ja vanhempina.
Aion siis jatkossakin heittää feministiaivoni narikkaan ja keskittyä metsästämään tanssiaisiin tarvitsemiani iltapukuja, jotta saavuttaisin jokaisen prinsessan perimmäisen tarkoituksen -tanssin prinssini kanssa. Koska se on vaan leikkiä.
Mä jotenkin aina kipuilen näiden kanssa. Yleensä otan tuon rennon "täähän on vain leikkiä" -asenteen, mutta aina välillä iskee feministinen syyllisyys. Mulla ei ollut barbeja eikä mylittleponyjen linnaa, ja tarhan naamiaisiinkin mut puettiin Peppi Pitkätossuksi kun muut oli hienoja rouvia tai balettitanssijoita - mutta en tiedä, tuliko musta feministi sen takia vai siitä huolimatta, ja näkyykö se ylipäätään mun elämässäni mitenkään.
VastaaPoistaNo, onneksi meillä synttäreille saa kutsua vieraita vain oman ikänsä verran, joten prinsessakrääsää ei ehtine kertyä loputtomasti. Mun kauttanihan sitä ei taloon tule.
Tää Peppi kysymys on mun mielestä mielenkiintoinen. Luettiin Peppi kirjat läpi jokin aika sitten ja jäin paljon pohtimaan Peppiä hahmona -Pieni tyttö, joka on menettänyt äitinsä ja isä on jättänyt hänet asumaan yksinään. Ihan kamala tilanne siis. Peppi valehtelee ja huijaa, kun tuntee ettei muuten pärjää. Peppiin ei oikein voi luottaakaan. Hurjat voimat peittävät alleen sen, että Peppi on oikeastaan aika yksinäinen tyttö.
PoistaJa sitten usein vastaparina Pepille esitetään prinsessat. Prinsessatouhu on sitä naiseutta, jota monet eivät pidä hyvänä. Tavoitan jotenkuten sen ajatuksen, mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, että maailma näyttää melko paljon mukavammalta punatuissa huulissa ja korkokengät jalassa. Miksei lapsikin saisi vähän kokeilla, miltä ehostautuminen tuntuu. Eihän se sinällään rajaa prinsessan roolia mitenkään taantumukselliseksi.
Kyllä mä ainakin omalla kohdallani ajattelen, että oma feminismi ja päämäärätietoisuus naisen mahdollisuuksista lähtee lapsuuden kodista ja ehkä varsinkin isän suhtautumisesta. Leluilla ja leikeillä en tunne olevan mitään painoarvoa. Ja kyllä mä ajattelen, että leikillä on aina joku tiettyä kysymystä prosessoiva tarkoitus ja lapsen pitää saada kokeilla erilaisia rooleja leikin kautta. Toisaalta on myös mielenkiintoista pysähtyä pohtimaan, miksi minua ahdistavat tietyt lapsen leikissä ottamat roolit ja miksi liitän joitakin tiettyjä määreitä esimerkiksi prinsessoihin. Ja sitten välillä on taas parempi olla ajattelematta ihan kokonaan. :)
Jeee, olipa hyvä teksti :) Musta on hyvä että mietitään näitä leikkijuttuja sukupuolineutraalilta kannalta. Mutta joskus tuntuu että ollaanko me aikuiset nyt viety sekin ajatus vähän turhan pitkälle? Että meneekö se jo lapsen aliarvioimiseksi kun niin kynsin hampain huolehditaan siitä että nyt on varmasti on sukupuolet siinä niin tasan ja ei ole sukupuoleen sidottuja juttuja. Tottakai lapset imee vaikutteita kaikesta mutta ei lapset ole myöskään tyhmiä. Ei niiden lasten ja leikkien tarvitse olla neutraaleja.
VastaaPoistaKiitti! Panin merkille, että muutama lukija häipyi tämän tekstin julkaisemisen jälkeen tuosta jäsenet palkista. :D
PoistaMä luulen, että nämä leikkipohdinnat kuuluvat kategoriaan "first world problems". Lapsen kasvatuksesta on tullut niin puhkianalysoitu juttu, että sitä sokeutuu asioiden merkityksellisyyden asteelle.
Mun mielestä maailman täydellisin lelu:
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=bkSvuzFveLg
Koen saaneeni elää taianomaisen maailman noiden tyttölelujen myötä, vaikka paljon muutakin on tullut leikittyä.
-Nupsu
Jösses! Sä olet elänyt unelmaa!! Vaahtomekkoja Barbielle!! Ja se taikamaailma nimenomaan. Sen ihastuksen ja innostuksen pystyy vielä aikuisenakin muistamaan.
VastaaPoistaVälillä tulee tunne, että jotkut vanhemmat uskottelevat itselleen, että kun pojalla on päällä pinkki paita ja sille kyörätään kaupasta nukkeja hoivattavaksi ja toisena päivänä viedään aktiivisuutta vaativiin leikkeihin ja harrastuksiin, siten onnistuisi luomaan sellaisen postmodernin miehen, joka tulee jäämään omien lastensa kanssa kotiin pitkäksi aikaa ja joka toteuttaa itseään kaikin puolin hienosti sukupuolinormeihin kangistumattomana henkilönä. Tai sama kääntäen tyttöjen kohdalla. Mä ajattelen, että keskeisintä kuitenkin on se, miten vanhemmat kykenevät näkemään lapsen sellaisena, kuin hän on ja toimimaan sen mukaan. Siinä ei leluilla ja viulutunneilla ole mun mielestä suurinta merkitystä.
Eli olen sitä mieltä, että annetaan tytöille se ihana prinsessamaailma (ja pursotettava vaahto!!) koettavaksi, jos ne sitä haluaa. Heitä ei tarvitse pelastaa sieltä hötöstä mihinkään.
Nyt oot ottanut aiheita jotka kyllä osuu ja uppoaa! :) Tää on sellanen mistä oon varma että moni vanhempi toteuttaa ennemminkin omaa taisteluaan tasaarvon puolesta, kuin miettii lapsen parasta. Kokoajan hokevat että pitää tukea lapsen intressejä myös "väärän"sukupuolen leikkeihin ja näin ollen lapsesta kehittyy itsetietoinen aikuinen. Mutta onko ihan tervettä, että samalla oikeastaa kielletään tytöiltä kaikki pinkki ja pojilta kaikki hurja. Jos lapsi itse haluaa leikkiä jotain tiettyä, se hänelle suotakoon. Mutta ei pakoteta ketään tekemään juuri päinvastaista.
VastaaPoistaTietyt leikithän kuitenkin pääpiirteissään tukevat jotain kehitysvaihetta ja lapsen hahmotusta ympäröivästä maailmasta. Lapsi ei kuitenkaan ajattele kuin aikuinen. Esim. Pojat tuppaavat jossain vaiheessa kokeilemaan äidin koruja, meikkejä tai vaikka korkokenkiä. Ei siksi että se ilmentäisi hänen seksuaalista suuntautumistaan, vaan jotta hän opettelee luopumaan äitisymbioosistaan ja itsenäistymään.
Ja kuten sanoit, ei pikkutyttöjen maailmassa aina tarvitse olla poikia. Koska he eivät koe vielä kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen ja lähinnä kokevat pojat vain vähän ärsyttävinä. :)
Tärkeintä olisi kuitenkin tukea lasta yksilönä. Jos hän jossain kohtaa kokee olevansa jollain lailla "poikkeava" niin sitten hän on ja minä seison hänen takanaan. Mutta jos käy niin heikosti, että hän sattuukin olemaan ihan perus tylsä hetero mies, niin silti jaksan olla tukena. ;)
Nimenomaan se tuntuu olevan vanhemman tarpeista lähtevä juttu. Enkä mä usko, että enää on juurikaan sellaisia perheitä, joissa nuket vedetään pojilta kädestä. En ole ainakaan itse sellaista koskaan tavannut.
PoistaMutta kyllä mä myös uskon, että sukupuoli ajaa lapsia tietynlaisiin leikkeihin, eikä biologiaa voi sivuuttaa. Naiset synnyttävät, miehet eivät ja uskon että sukupuolien erilaisuus ohjaa tyttöjä ja poikia harjoittelemaan (mm.leikin kautta) eri asioita eri ikävaiheissa. Vaikka lasten maailma on tosi mustavalkoinen ja yksioikoinen, kyllähän kaikilla lapsilla on monia kiinnostuksen kohteita, niinkuin omalla 5-vuotiaallanikin prinsessatouhujen lisäksi. Ja häntä kannustetaan yhtä lailla mm. lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen opettelemisessa tai mikä nyt milloinkin sattuu kiinnostamaan.