keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kiitos 2013-2013

Vuosi 2013 oli hyvä vuosi. Yllättävä vuosi irtisanoutumisineen, raskaskin. Innostava, uudenlainen, työn- ja opiskeluntäyteinen. Kaiken kaikkiaan hyvin opettavainen vuosi, jonka jälkeen ymmärrän maailman menoa ja sen moniuloitteisuutta taas vähän paremmin. 

Vuoteen mahtui hassuja hetkiä. Jaoin ilmapalloja espoolaisessa kauppakeskuksessa. Vedin pari satutuokioita päväkotilapsille. Seurasin ruumisarkkujen valmistusprosessia. Twerkkasin oulunkyläläisessä lähiöbaarissa ja eksyin vessareissulla ministeriön kellarikerrokseen. Kaikenlaista.


Ja sitten uudenvuoden lupaukset. Tässä yhteydessähän voi lupailla ihan mitä sattuu, mutta näitä seuraavaksi mainittuja lupaan yrittää. En kiirehdi turhaan aamuisin. Kutsun useammin ihmisiä syömään. Yritän suhtautua 5-vuotiaan Uhma 2.0 silmienpyörityksiin, tuhahteluihin ja yleiseen marinaan asiallisesti. Siis yritän, en lupaa. Yritän keskittyä siihen, etten lataa lapsien toteutettavaksi tai kannettavaksi omia tarpeitani, tai vaadi heitä olemaan sellaisia ihmisiä, kuin toivoisin heidän olevan. Pyöräilen useammin töihin. 

Päätän vuodenvaihteen analyysini Justin Bieberin sanoihin: It's the start of the new year baby, baby yeah. And I know what to do with it, baby, baby yeah.

2 kommenttia:

  1. Mulla on yksi toive tälle uutukaiselle vuodelle, toivon sen kohtelevan hiukan lempeämmin kuin edeltäjänsä. Edellytykset siihen olis, uusin jäsenenme on täällä eikä edes syntynyt talliin. Perheessä on nyt kolme viisasta miestä omasta takaa :)

    Kyllä Justin tietää, mäkin tiedän. Istun sohvassa ja imetän. Se mitä esikoinen tekee sillä aikaa, sitä taas ei kukan tiedä, apua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Baby, baby yeah!!!!

      Onnea ja lempeämpää vuotta toivotan! Tulin ihan liikuttuneeksi, kun mietin sua siellä sohvalla sun viisaiden miesten kanssa. :)

      Poista