Jako kolmeen

Olen huomannut, että blogini kirjoitukset voi jakaa kolmeen kategoriaan. Ryhmänä yksi arjen kuvaukset. Kakkosena lasten kehitysvaiheiden minussa aiheuttamat reaktiot. Kolmoskategoria koostuu yleisestä äitiyden ja vanhemmuuden ilmiöiden ihmettelystä.  Ja sitten välillä touhotan ruoka-asioista. Tässä tämä Pihalla kotona kuvio lyhykäisyydessään.

Viikkoon on mahtunut kaikkia edellä mainittuja teemoja. Olen perinteiseen tapaan elellyt arkeani. Tänään hehkutan perjantaita ja kuinka se on työviikon päättävänä päivänä aina melko hyvä päivä. Nyökyttelin hymyillen Buffalo Stancen tahtiin jo ennen aamukahdeksaa. Töissä tein hommia perustahtiin, järkytyin kamalasta uutisesta ja iloitsin onnistumisesta. Maistoin elämäni ensimmäistä raakakakkua työkaverin läksiäiskahveilla ja vitsailin pakurikäävästä. Takana oleva työviikko katkoi ajatuksia häiritsevästi, joten päätin lähteä jo kolmelta kotiin. Kieppasin päiväkodille kirjaston ja kaupan kautta. Foucault'a, sipsejä ja siideriä iltaa varten. Päivällinen, pikku kakkonen, leipomista, luku Marikkia ja takaisin leipomaan.

Kakkoskategorian, kasvan lasteni mukana-teeman, tapahtumiin lukeutuu aiemmin viikolla toimittamani vierailu Br-leluissa. Ihan muina naisina, ja iloisin mielin, kiikutin kassalle kasan pinkkiä, kimalletta ja Hello Kittyä. Bonarina mukaan lähtivät läpinäkyvästä muovista tehdyt lasten korkokengät, joiden pohjissa on punaisia välkkyviä led valoja. Ensimmäinen ajatukseni kengät nähdessäni oli Stripparin kengät! toisena Esikoinen rakastaisi näitä! Kasvutarinani kaikki kasvatusperiaatteet kadottaneeksi vanhemmaksi on mukavassa vauhdissa ja minä vilkuttelen löysin rantein vanhalle itselleni.

Kolmannen ryhmän teemana on tällä viikolla ollut syvällinen, elämän tarkoitukseen vertautuva, dilemma: Miksi äidit keskustelevat lastensa pituudesta ja painosta? Jokainen lisääntynyt nainen on ollut vähintäänkin paikalla näissä keskusteluissa. Minä pohdin, miksi oman jälkeläisen painon ja pituuden raportointi on yleinen tapa? On melko silmiinpistävää, että me ihmiset noin ylipäätään olemme eri pituisia ja painoisia. Olen myös siinä käsityksessä, ettei oman lapsensa painoon ensimmäisinä elinvuosina juurikaan voi vaikuttaa. Lapsen paino- ja pituuskehitys ei oikeastaan siis kerro mistään mitään, paitsi ammatti-ihmisille, joille erilaisten käyrien piirtely on yksi työväline. Olemmeko me niin ehdollistuneita neuvolajärjestelmämme mittakyttäykseen, vai miksi tämä keskustelunaihe tuntuu olevan äitien suosiossa? Ovatko jotkut ihmiset ihan oikeasti kiinnostuneita toisten ihmisten lasten pituudesta ja painosta? Jos joku osaa selittää minulle tämän diskurssin syvimmän olemuksen, olisin kiitollinen.

Ruoka-asioista touhotuksesta lupaan kuvamateriaalia lähipäivinä, kun lataan nettiin valokuvan melonista, johon olen tökkinyt coctail tikkuihin seivästämiäni lihapullia ja nakin paloja. Stay tuned!