maanantai 23. joulukuuta 2013

Jouluhurahduksen 2,5 kiloinen ruumiillistuma

Tänään alkoi joululoma. Hyräilin töissä kopiokoneen äärellä Last Christmasia ja sanelin tyytyväisenä vastaajaan lomaviestin. Ilma tuntui kaikkea muuta kuin jouluiselta, kun kipitin kaatosateessa kotia kohti. Mutta se ei haittaa. Nyt on viikko lomaa ja paljon suklaata ja graavilohta syötävänä.

Viikonloppuna pykäsin kasaan elämäni ensimmäisen piparkakkutalon. Ensimmäisessä avaamassani googlen piparkakkutalovinkki-linkissä todettiin aloittelevan talonikkarin tärkeimmäksi ohjeeksi "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa." Pieni epävarmuus läikähti rinnassani, kun vilkaisin vieressä lojuvia brittiläistyylisen kaksiosaisen rakennuksen kaavapiirroksia, jotka olin suurentanut työpaikan kopiokoneella aiemmin viikolla. 


Kahden päivän pakertamisen tuloksen siivittämänä nostan edellä mainitulle vinkille pystyyn kaksi keskisormea ja teen pienen voitontanssin. Talo pysyy pystyssä ja on aika ok ensimmäiseksi piparkakkutaloksi. Tätä ei syödä, tätä katsotaan, alleviivasin maistiaisia kärkkyville lapsille. Ihan tyhmä talo, totesi kakkonen halveksuntaa äänessään. 

Mukavaa joulua teille kaikille!

10 kommenttia:

  1. mainio suoritus, on enemmän ku ok! ens vuodelle vinkki: 2 taloa. sä voit rakentaa molemmat, mutta toisen saa lapset koristella ja syödä, sitten ei tarvi kinata. mun piti tehdä kans lähteä tohon idylliin, mutta renniepaketissa on max 7kpl/päivä -rajotus, niin jätin sit noi eteenpäinkyyristelyhommat ens vuoteen. ehtiihän sitä.

    rauhallista, ihanaa joulunaikaa teille! mäkin toivon pääseväni nauttimaan sellaisesta joulusta, mutta tää ilmassa leijuva "koska tahansa voi tapahtua jotain" vähän painaa takaraivossa. 2 vkon sisään jokatapauksessa jotain! apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Lupasin, että ensi vuonna lapsetkin saa oman talon. Ja siis todellakin oman, koska mun kartanoita ei tulla söhrimään.

      Mutta tästä teidän keissistähän voi potentiaalisesti kehkeytyä eeppinen joulukuvaelma. Ei ole sijaa synnytyssairaalassa jne. Jännät ajat! Tuut sitten kertomaan mulle kuulumiset!!!

      Poista
  2. No on ihan älyttömän hieno! Screw you todellakin googlen vinkeille. Enkä muutenkaan tajua että miksi nyt ei voisi lähteä tavoittelemaan vähän haasteellisempaa projektia? Ei kukaan halua aloittaa jostain ladosta, tottakai kartanoa heti. Koristelulla sitten voi paikkailla fibat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellaki!! Tässä mitään mummon mökkejä aleta pykäämään!! Ja kuka on niin ankea tyyppi, että lähtee neuvomaan, että älä edes yritä mitään hienoa, kun ei siitä kuitenkaan tuu mitään??!!?

      Poista
  3. Hei, ihan mieletön! Hyvää joulua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitti! Ja minä puolestani toivotan hyvää uutta vuotta!

      Poista