Ihan hyvä Seijan päivä

Ei ole ollut 13. perjantai laisinkaan. Epäonnen päivä on tuonut mukanaan mieltä lämmittäviä ajatuksia, viestejä ja hetkiä. 

Eihän tämä Seija ole ollenkaan niin paha. 

Ajattelin, kun astuin myrskytuulen vinkuessa ikkunoissa uuteen aamuun, eikä tuuli kaatanut nurin.

Aion täyttää tämän aukon sivistyksessäni.

Ajattelin, kun latasin Täällä pohjantähden alla trilogian ensimmäisen osan puhelimeeni.

Nämä asiat mahtuvat nyt post-it lapulle. -Sellaiselle keskikokoiselle.

Ajattelin, kun ruksin tyytyväisenä yli A5 kokoiselle paperille raapustamaani tekemättömien töiden listaa.

Haen lapset.

Helpotuksen huokaus, kun klo 15.42 luin puhelimen näytöltä nuo kaksi huojentavaa sanaa. Olin juuri mielessäni miettinyt, että huomaisikohan kukaan, jos tiputtautuisin auditoriossa yhtä alemmalle ja tyhjälle istuinriville ja pääsisin sitä reittiä poistumaan seminaarista ilman, että puolikas rivistö osanottajia joutuisi nousemaan paikoiltaan, siirtymään käytävälle ja päästämään minut pakoreitille kohti ulko-ovea ja päiväkodin pihaa. Oli minun vuoroni hakea.

Kaikki hyvä ja paha loppuu aikanaan.

Seminaarin puhuja kertoi Theodore Rooseveltin valinneen tämän toteamuksen maailmankaikkeuden viisaimmaksi ajatukseksi. Yhdessä lauseessa on paljon ajateltavaa.

Minä odotan tässä ulkopuolella. En sammuta valoja.

Toteaa 2-vuotias tytär pyytäessäni häntä suljetun kylpyhuoneen oven läpi lopettamaan ovenkahvan renkutuksen käydessäni vessassa.

Sitten kun lapset ovat menneet nukkumaan, avaan tuon Blossan ja katson rauhassa hömppää.
Suunnittelen nyt, kun mies on pikkujouluissa ja lapset tönivät toisiaan.