keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Jag är på väg, Mikael

Kesäloma lähenee. Tänä vuonna lasken ennenkuulumattomalla innolla, hetkittäin ahdistuksella, päiviä sen alkuun. -Tai ehkä pikemminkin työsuhteeni loppuun, mutta samaan syssyyn ajoittuva loman alkukin on jo itsessään mukava asia puolen vuoden tiiviin työrupeaman jälkeen. 

Vietettyämme pari viime kesää Manner-Suomen kamaralla, päätimme tänä kesänä risteillä/yhteysalustella Ahvenanmaalle muutaman yön reissulle. Yritän pitää mieleni iloisen avarana. Lapset ovat jo sen verran isoja, ettei päivärutiinien noudattaminen sanele ihan kaikkea menemistä. Ehkä meillä voi jopa olla ihan rentoa ja mukavaa. Yritän nyt tässä unohtaa sen tosiasian, että meillä on perheessä kaksi uhmaikäistä lasta.


Lasten kanssa hotellimatkailu on nukkumisjärjestelyiden vuoksi ihan perseestä, joten suunnittelemme yöpyvämme leirintäalueiden mökeissä. Myös sana asuntoauto on mainittu. Muodostukoon tästä jälleen yksi lenkki ketjuun nimeltä asioita joita en vittu ikinä aikonut tehdä mutta minulla on lapsia ja olen vähintäänkin henkisesti keski-ikäinen juntti. Tähän suuri huokaus. Karavaanarimielikuvissamme istuskelemme miehen kanssa lasten nukkumaanmenon jälkeen asuntoauton vierellä mukavasti (hyttysten syötävänä) retkituoleissamme. Kesäilta on aurinkoinen, valkoviini kylmää ja me keskustelemme kaunokirjallisuuden lukemisen lomassa yhteiskuntapolitiikasta.

Nyt kaipailen vinkkejä mukavista ahvenanmaalaisista mestoista -hyvistä leirintäalueista ja majoittumispaikoista, ravintoloista, näkemisen arvoisista kohteista sekä lapsille suunnatusta tekemisestä. Minä en tiedä Ahvenanmaasta juuri mitään. Sen tiedän, että minun matkani ei ole täydellinen ennen kuin olen saanut jonkinasteisen kontaktin Mikael Björklundiin. Suosituksia jakoon! 

6 kommenttia:

  1. Suosittelen!

    http://www.karingsund.ax/fi/tervetuloa

    ~Mie~

    VastaaPoista
  2. Just oisin tota Käringsundia kehunut, mut joku ehti eka. :) Siellä on hyvä ranta, hieno terassi, leikkipuisto(n tyyppinen) ja mökit siistejä. Lähellä on myös tää, jos arska ei paista: http://www.leklandet.ax/

    Kastelholman linna + erityisesti sen pihapiiri oli kovasti lasten suosiossa, koska siellä oli 1) lampaita ja 2) käsittämätön määrä käsittämättömän lihavia etanoita.

    Maarianhaminassa Sittkoffs-ostoskeskuksen yhteydessä oli kiva, rento ja tyylikäs (ja siis jotenkin tosi ruotsalainen) rafla Havthorn: http://www.sittkoffs.ax/mat-cafe/havtorn-kok-bar. Ei mitään piperrysgourmeeta mut hyvät burgerit ja erityisplussana kiva leikkipaikka, jonka ansiosta otimme vielä toisetkin Coronat (tai ehkä Solit, ei muista enää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähyvä. Juuri tämmöisiä vinkkejä kaipasin. Voin jo melkein tuntea kylmän ja kostean Coronapullon kädessäni. Ja leikkipaikkakin vielä <3

      Poista
  3. Kastelholman linnan yhteydessä on ravintola, jossa oli ainakin viime kesänä tarjolla Mikael Björklund -menu. Ehkä siellä voisi bongata myös itse ukkelin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyi vähän googletella ja se ravintola taitaa olla Mikaelin omistama. Eli sinne siis! :)

      Poista