Ilon kautta

Viime viikot ovat olleet melko piinallisia. Tai ei ehkä kuitenkaan melko, vaan todella. Olen tutustunut rintaa puristavaan ahdistuksen tunteeseen perinpohjaisesti. Oli masentavaa tajuta, että irtisanoutumiseni oli selitetty ylemmille tahoille kertojalle sopivalla tavalla, eikä minun näkemystäni enää tarvittu. Syy lähtööni ei ollutkaan rakenteellisissa ongelmissa, jotka minun mielestäni olisi pitänyt ottaa vakavasti, vaan jälleen kerran ihan vaan minussa. Minä olen liian sitä ja liian vähän tätä, enkä ymmärrä että olen väärässä. Tuntuu ahdistavalta, että minusta voidaan noin vain tehdä ihminen, joka minä en ole. Niinpä olen laskenut jäljellä olevia työpäiviä, hengitellyt syvään ja nieleskellyt salakavalasti hiipiviä vääryydentunteen kyyneleitä ja yrittänyt unohtaa kaiken paskan. 

Ahdistustani ovat lievittäneet:

- Hyvä aamiainen. Kahvila-aamiainen leivoksella ennen aamupalaveria tai vadelmia ja mustikoita työpöydän ääressä nautittuna. 

- Hey Ya! Ja tähän kolme taputusta. Tämä alkukesä painuu mieleeni aikakautena, jolloin heiluttelin sitä niin kuin polaroid kuvaa toistuvasti ja peränjälkeen. Enkä ollut silloin yhtään ahdistunut.

- Riesling. Jääkylmänä, työpäivän jälkeen, ihanan päivällisen seurana, joka nautitaan ulkoilmassa.

- Baaritupakat. Ne on kaivettu laukusta esiin hieman useammin kuin anniskeluravintolan ulkopuolella. Niitä on polteltu ärtymykseen katukivetyksen reunalla kykkien matkalla palaveriin, iloon uuden työsopimuksen kirjoittamisen jälkeen ja ihan vaan sen kunniaksi, että jälleen yksi työpäivä on ohi.

- Aamuneljään tanssiminen. Ja havahtuminen siihen, että baarista kesäyönä kotiin hipsiessä aurinko kajastaa jo taivaanrannassa. Ja elämä on hetkittäin ihan niin kuin silloin joskus.

-Countdown. Päivien laskeminen ja sisäinen kutkutus sillä hetkellä, kun kolmen jäljellä olevan päivän kohdalla voi laskentametodin vaihtaa päivistä tunteihin.

Huomenna on viimeinen työpäivä. Teen työni niin hyvin kuin osaan, kannan roskiin kasan paperijätettä, ruksin viimeiset post-it lapulle kirjaamani hoidettavat asiat hoidetuiksi, pakkaan mattoni ja kahvipannuni Ikean kassiin, jätän avaimet työpöydälle ja lopetan ahdistuneena olemisen. Matkalla kotiin joko itken tai nauran. Ja ehkä hyräilen mielessäni tämän kappaleen kertosäettä.