tiistai 10. heinäkuuta 2012

Teemapuisto ja kuinka siitä toivutaan

Noniin. Lasken hetkeksi kädestäni rauhoittavan punaviinilasin ja kirjoitan "Paikkoja, joihin olen joutunut lasten takia" listaan sanan Muumimaailma. Olo on väsynyt, mutta vähän valju. Muumimaailmasta kun jäi mieleen lähinnä seuraavia asioita: 1) Oho-hetki lippuluukulla, kun tajusimme maksavamme perheemme sisäänpääsystä 69 euroa. 2) Kääpiön vatsaakutittava innostus nähdessään muumihahmot livenä. 3) Mitvit-hetki muutaman lapsen nimen suhteen (Tiara!!). 4) Tästäkö me maksoimme 69 euroa?-hetki lastenratastungoksessa, pienessä tihkusateessa, seisoskellessani.






Muumimaailmapäivän jälkimainingeissa istuimme kaveriperheen kanssa  naantalilaisessa satamaravintolassa ruokailemassa neljän lapsemme kanssa. He juoksentelivat ympäri ravintolaa, joku lapsista itki, yksi kiljui, muutama lapsista tappeli keskenään ja yhteistuumin he kaatoivat yhteensä kolme juomalasia kumoon. Muistelimme sählingin keskellä aikaa ilman lapsia -aikaa, jota ei silloin tajunnut arvostaa. Tajusimme, ettei tästäkään päivästä todennäköisesti jää alle 4-vuotiaiden lasten muistiin mitään pysyvää. Nauroimme ja pohdimme tarvittaisiinko päivän nollaamiseen yksi viinilasi vai kokonainen pullo. Taidan ottaa ihan varmuuden vuoksi toisenkin lasillisen.

19 kommenttia:

  1. Juurikin näin. Meidän tuleva Ruotsin-matka kutistuu kutistumistaan kun tajuan lapsiperhematkailun hinnan naapurissa: sisäänpääsy Astrid Lindgren Världiin - 100e, sisäänpääsy Kålmordeniin - 120e.

    Korkeasaareen pääsee kympillä ja Ruotsinlaivan pallomeri on ihan elämys sekin. (Ja päivälaiva kokonaisuudessaan useamman lasin arvoinen suoritus.) Kyllähän ne panokset tästä väistämättä vuosien myötä kasvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! Suolaisia hintoja.

      Mä olen empiiristen havaintojeni perusteella todennut, että ainakaan alle 4-vuotiaat eivät todellakaan osaa ARVOSTAA(!!) niitä kalliimpia menopaikkoja. Uima-allas ja keinut lapsi on ihan liekeissä. Mutta panokset todellakin varmasti kasvavat vuosien myötä.

      Poista
    2. Tuo on ihan totta, meidän kohta 3v poika hokee koko ajan "uimaan" "uimaan", se riittäisi kesätekemiseksi, harmi et on näin huono kesä.

      Me yritetään vältellä näitä lapsiperhehelvettejä (niin kauan kun pystyy), tai valitaan sellainen, jossa on edes jotakin kiinnostavaa myös aikuisille.Esim. kävimme Hyvinkäällä Rautatiemuseossa ja Kouvolassa Pienoisrautatiemuseossa, ne oli ihan jees. Ja sitten iltapäivällä enemmän aikuisten makuun oleva kohde (esim. ruukkikylä, Verlan vanha tehdas), mutta jossa lapsikin viihtyy eikä kiipeä heti seinille.
      t.L.

      Poista
    3. Me ollaan tänä kesänä löydetty kylpylät. Niissä on mukavaa lapsilla ja aikuisilla. Siitä voi jo vähän maksaakin sateisena päivänä.

      Poista
  2. Meidän perheen tämän kesän ensimmäinen ja viimeinen maksullinen lapsiperhehelvetti oli käynti Särkänniemessä. Ja koska kukaan lapsista ei, luojan kiitos, ole vielä pituutensa puolesta kelvollinen vemputtimiin, mentiin vain sinne eläintarhan puolelle. Tästä riemusta maksoimme 68€. Kaksi nuorinta, 10kk ja 2,5 v pääsivät ilmaiseksi, lohtu sekin. 7€:n hintaisen (ja minuutin mittaisen) poniratsastuksen jätimme väliin. Kyllä jäi reissusta päällimmäiseksi tunteeksi vitutus tuota rahastusta kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vielä Särkänniemi edessä! :D Mutta se retki menee kyllä isovanhempien pussista.

      Tuolla Naantalissa olisi saanut maksaa 8€ parkkimaksua siitä, että saa parkkeerata auton parin kilometrin päähän muumimaailmasta. Melko kallista.

      Päädyttiin miehen kanssa siihen, että mukavinta on kaikilla silloin, kun kaikki pääsee tekemään jotain. Tuolla Muumimaailmassa ei edes varsinaisesti ollut mitään muuta kuin katseltavaa. Paitsi Muumipapan laivassa oli liukumäki. Siitä lapsi oli innoissaan. :)

      Poista
  3. Eiapua! Tiara?! Kiitos tästä, ai että. Nää on ihan parhaita.

    P.S. Kai nyt kävitte Teatteri Emmassa katsomassa kaikki esitykset. Kuului samaan hintaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluan ajatella, että Tiaran sukunimi on Forrester. Mutta ei se varmaankaan ole.

      No mentiin Emmaan heti ensimmäiseksi katsomaan Haisuli saluunassa-esitys ja se näytti olevan lapsellekin se vierailun kohokohta. Siitä se alamäki sitten alkoikin. :D

      Poista
  4. Tuo muumipeikon takan oleva äiti näyttää jo hieman tuskaiselta. Ymmärrän kyllä fiiliksen.

    Meillä järjestetään täällä lasten taidefestarit parin viikon päästä. Surin viime viikolla sitä, ettei saatukaan lippuja nukketeatteriin (7€/naama). Nyt olen siitä ihan jopa iloinen. Kun eiköhän lapselle ole pelkkä elämys, että saa pillimehun jossain ulkoilmakonsertissa, joka on vielä ilmainen. Ei sen tarvitse edes nähdä niitä esiintyjiä, kun onneksi tässä iässä muutkin lapset riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tietysti mielipidekysymyksiä, mutta mun mielestä 1,5-vuotiaat ei tajua vielä juuri mistään mitään. Ei ainakaan kannata maksaa mitään mistään. :)

      Poista
  5. Fallkulla.

    Kokeilkaa.

    Ilmainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut kato me oltiin just tossa viime viikolla kotieläinpuistossa, josta maksettiin 8€ per nuppi! :D

      Mutta pieneläimet toimii kyllä aina. Niistä tuo 1,5-vuotiaskin hihkuu onnesta. Täytyy kädä Falkullassa joku päivä kun päästään takas kotiin. Viime kerrasta on n. 20 vuotta.

      Poista
  6. Ihmisten nimien ihmettelyt on kyllä aina suht turhanpäiväisiä. Kyse on kuitenkin siitä, mikä ketäkin miellyttää ja mihin on tottunut. Toiset tykkää Pirjosta ja toiset Tyynestä..(Lapseni nimi ei ole Tiara :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä teen paljon turhanpäiväisiä asioita. Katselen telkkarista pitkästyttäviä ohjelmia, luen joskus Seiskaa, lasken portaikkojen askelmia ja sitten mä joskus ajattelen ihan turhanpäiväisiä ajatuksia. Niinkuin esimerkiksi että miksi joku haluaa pitää kiitos 1939-45-paitaa tai antaa lapselleen nimeksi Tiara. Tämmöstä tää mun elämä on. Välillä enemmän, joskus vähän vähemmän turhanpäiväistä.

      Poista
    2. Samoin! Mitä mahtavin turpanpäiväisyys.

      Poista
    3. On välttämätöntä olla turhanpäiväinen

      Poista
  7. Huh, Naantali... lapsettomina aikoina yritettiin vältellä sitä heinäkuussa (vaikka lähellä asuttiin) ja niin tehdään näköjään näin lapsenkin kanssa. Ei vaan pää kestä sitä meininkiä. Syyskuussa pääsee jo itsekin fiilistelemään puukaupunkitunnelmaa ja lapsikaan ei vielä ymmärrä hinkua muumien perään. Meillä tämän kesän hitit ovat olleet Fallkulla, Suomenlinna (lauttamatka!) ja muiden kaupunginosien päheet leikkipuistot. Riittää vielä 2-vuotiaalle ihan mainiosti, vanhemman lapsen kanssa olisi toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein osaa sanoa, minkä ikäiselle Muumimaailma olisi parhaimmillaan. Siellä ei ole oikein mitään tekemistä, vaan lähinnä katseltavaa. Ainakin meidän 3,5-vuotias nauttii enemmän toiminnasta, eikä oikein jaksanut kierrellä katselemassa muumitaloa ja muita paikkoja. Hintaansa nähden siis vähän omituinen yhtälö. Tuntuu, että vielä 3-vuotiaallekin riittää lomafiilistelyyn se, että mennään johonkin uuteen puistoon. Ja se on ilmaista huvia se.

      Poista