Television lastenkasvatusohjelmia täytyy katsoa arviolta kolme jaksoa päästäkseen juonesta kiinni. Kiteytetysti lastenkasvatustyö menee näin: Lapset tarvitsevat positiivista huomiota. Jos he eivät saa positiivista huomiota, he hakevat edes jonkinlaista huomiota tekemällä ikäviä asioita. Lapselle täytyy asettaa rajoja. Jos vanhemmat eivät aseta rajoja tai eivät pidä niistä kiinni, menettävät he lastensa kunnioituksen ja auktoriteettiasemansa. Lapset kaipaavat rutiineja. Yksinkertaista, eikö? Ja sitten on vielä se jäähypenkki. Minuutti jokaista ikävuotta kohden.
Jäähypenkki on vilahdellut satunnaisesti kasvatuksellisia ongelmia läpikäyvissä keskusteluissamme, mutta olemme olleet liian laiskoja metodin käynnistämiseen. Entä jos lapsi ei pysykään siellä penkissä ja tulee kaikenlaista suukopua. Ei jaksa tuhlata aikaa karkuun juoksevan uhmaikäisen jahtaamiseen, kun on se toinenkin lapsi. Olemme keskittyneet lapsen kiristämiseen ja toteuttaneet uhkauksiamme tarpeen vaatiessa. Ihan toimiva keino, jos ehtii vihastuksissaan keksimään osuvan uhkauksen, jonka on valmis toteuttamaan seurauksista välittämättä.
Lapsi kuitenkin kasvaa, ja kiukuttelun, huonon käytöksen ja silmien pyörittelyn määrä kasvaa ainakin tämän oman esikoisen kohdalla eksponentiaalisesti ikäkuukausien myötä. Totesimme miehen kanssa tarvitsevamme lisää aseita, koska takavarikoitujen asioiden kaappi alkaa olla pullollaan tavaraa. Todellista markkina-arvoa sisältävät tavarat alkavat loppua kesken. Niinpä päätimme siirtää olohuoneen seinän vierustalle pienen tuolin, johon lapsi siirretään kahden varoituksen jälkeen kolmeksi minuutiksi jäähylle.
Selitin iltatoimien lomassa kääpiölle jäähypenkin periaatteen. Hän vaikutti aluksi huolestuneelta. Mut jos mä oon kiltisti, mä en joudu sinne penkille, eiksnii? -Joo, niin se menee. Kului muutama tovi ja lapsi otti penkin puheeksi uudelleen. Mut äiti, mua ei välttämättä haittaa yhtään, jos mä joudun välillä sinne penkille. Alku vaikuttaa todella lupaavalta.
Lapsi kuitenkin kasvaa, ja kiukuttelun, huonon käytöksen ja silmien pyörittelyn määrä kasvaa ainakin tämän oman esikoisen kohdalla eksponentiaalisesti ikäkuukausien myötä. Totesimme miehen kanssa tarvitsevamme lisää aseita, koska takavarikoitujen asioiden kaappi alkaa olla pullollaan tavaraa. Todellista markkina-arvoa sisältävät tavarat alkavat loppua kesken. Niinpä päätimme siirtää olohuoneen seinän vierustalle pienen tuolin, johon lapsi siirretään kahden varoituksen jälkeen kolmeksi minuutiksi jäähylle.
Selitin iltatoimien lomassa kääpiölle jäähypenkin periaatteen. Hän vaikutti aluksi huolestuneelta. Mut jos mä oon kiltisti, mä en joudu sinne penkille, eiksnii? -Joo, niin se menee. Kului muutama tovi ja lapsi otti penkin puheeksi uudelleen. Mut äiti, mua ei välttämättä haittaa yhtään, jos mä joudun välillä sinne penkille. Alku vaikuttaa todella lupaavalta.
:D tai sitten esikoisenne tajusi penkin idean juuri oikein. Penkin voi järjestää niin että siinä rauhoitutaan ja opetellaan rauhoittumasn (yhdessä), ettei ylilyöntejä tulisi. Kaksi varoitusta ennen penkkiä, näin meillä :). Kerro sitten miten teidän penkkisysteemi eteni!
VastaaPoistaMutta eikö sen penkin idea ole, että siinä istutaan yksin, eikä lapseen kiinnitetä mitään huomiota sen jäähyn aikana? Eikö se sivuun joutumisen ole tarkoitus olla lapsen mielestä ikävää, että oppii tekemään niin kuin sanotaan?
PoistaKoska arvelisin, että jos minä siinä jäähyn aikana olen "rauhoittumista opettamassa", siihen ilmestyy myös pienempi sisarus hääräämään ja siinä me sitten ollaan kaikki. Tai vaihtoehtoisesti esikoinen saa jäähyllä jakamattoman huomioni, eikä sekään varmaan lapsesta tunnu rangaistukselta.
Meillä ei ole jäähypenkkiä, meillä joutuu "miettimään". (Sama tuote, eri nimi.) Miettimisellä ei ole aikarajaa, vaan se päättyy kun lapsi rauhoittuu, kertoo ymmärtävänsä miksi joutui miettimään, ja että se mitä teki oli väärin. Ja pyytää anteeksi.
VastaaPoistaMeillä jäähyllä ei myöskään olla yksin (koska lapsi ei siinä pysyisi) vaan vanhempi istuu vieressä. Tarvittaessa pitää kiinni. Silti, vaikka itsekin kuvittelin, ettei tämä tuntuisi rangastukselta, se tuntuu lapselta siltä, koska sitä nimitetään siksi. Hän tekee kaikkensa - joskus jopa käyttäytyy - jotta ei "joutuisi miettimään".
Tuo teidän miettiminen vaikuttaa hyvältä. Mä nyt kyllä "joudun miettimään"(!!) tätä yksinoloasiaa. Eihän se lapsi mitenkään eristyksissä ole tuossa olohuoneen vierustalla, mutta jos se ei meinaa pysyä paikallaan...
PoistaMutta sitten jos olen siinä rauhoittelemassa ja pienempi lapsi sählää siinä vieressä. Arvelisin, että riita siirtyisi vaa sittenn siihen jäähypenkin viereen.
Nyt vaan odotan, että lapsi käyttäytyisi tarpeeksi huonosti, että joutuisi jäähylle! :D
muistan itse joutuneeni penskana perinteisesti nurkkaan. ihan yksin, eteisen nurkkaan, naama seinää kohden. en ole ihan varma millä perusteella sieltä sitten pääsi pois, tai minkälaisella rangaistuksella nurkasta karkaajaa uhkailtiin, mutta siellä seisoin nöyryytettynä pitkiltä tuntuvia aikoja. onko se nöyryytys sitten tehokas tapa kouluttaa?
VastaaPoistavuosikkaan kanssa ei vielä tätä asiaa ole tarvinnut pähkätä, mutta tuo että lapsi kertoo itse omin sanoin oman ajatuksensa siitä miksi joutui penkille/nurkkaan/jäähylle/mihin ikinä kuulostaa aika järkeenkäypäseltä. anteeksipyyntö sinällään ei vielä tarkoita välttämättä mitään, vaikka kaunis ele onkin.
mitäs luulet, mahtaako noin fiksuja miettivä esikoinen sitten vaatia kuopuksellekin penkkikohtelua reiluuden nimissä?
Mun mielestä on tärkeää, että se penkki on jossain, missä lapsi ei joudu olemaan yksin. Mä ajattelen, että jäähy ei tunnu nöyryyttävältä, mutta laittaa lapsen pois riitatilanteesta rauhoittumaan. Yleensä ne hankalat kurinpitotilanteet ovat sellaisia, että lapsi käy kierroksilla jostain asiasta ja homma täytyy saada jotenkin poikki ja se ei sanallisesti onnistu.
PoistaIlmeisesti se muutama minuutti 3-vuotiaalla on havaittu ihan sietokyvyn sisällä olevaksi. Vielä ei olla jouduttu kokeilemaan, että miten se meillä ihan käytännössä menisi. Itse ajattelin tehdä jäähyn niin, että sen päätteeksi kerrotaan lapselle, että mistä syystä penkille joutui. Niin teen myös silloin, kun lapsi on saanut itseltä pinnan palamaan ja suuttumaan ihan tosissaan. Tilanteen rauhoituttua on helpompi selittää, miksi asiat menivät niin kuin menivät.
Esikoinen kyseli kyllä, joutuuko pikkusisko myös penkille istumaan. Tuntui kyllä ihan hyvin ymmärtävän, että sisko on vielä niin pieni, ettei ymmärrä syitä ja seurauksia. En kyllä kovinkaan paljon alle 3-vuotiaalle tällaista käytäntöä olisi tullut miettineeksi. Nyt kun lapsi on verbaalisesti jo tosi taitava ja osaa jo kertoa tunteistaankin, tämä tuntui sopivalta vaihtoehdolta. Uhmaikä on vaan välillä niin kamalaa, kun tuntee itsensä täysin kädettömäksi kaikkea kurinpitoa vastustavan ja vastaan inttävän lapsen kanssa. Nöyryytystä en halua lapselle aiheuttaa, vaikka joskus suutuspäisään se tuntuisi hetken ajan ihan oikeutetultakin.