torstai 5. heinäkuuta 2012

Aikuisten oikeesti

Käytiin miehen kanssa minilomalla. Ajettiin viereiseen kaupunkiin, istuttiin terassilla, syötiin hyvin, mentiin baariin, mentiin hotelliin, juotiin vielä vähän lisää, syötiin sipsejä ja pötköteltiin. Ja olipas mukavaa. En ajatellut lapsia kertaakaan, paitsi kerran, kun kuului sellaista tutun kuuloista 1,5-vuotiaan protestikirkumista. Silloin unohdin hetkeksi aikaa, että omat lapset eivät olekaan mukana. Toisten lapset muistuttavat omista lapsista.

Välillä kuulee kauhistelua siitä, kuinka kamalaa on, jos lasten vanhemmat haluavat joskus lomalle ilman lapsia. Ja jos vielä uutisoidaan, että jossakin on tarjolla paikka, johon lapsiperheitä ei toivota, sehän vasta kamalaa onkin. Onhan se nyt todella loukkaavaa, sillä tavalla henkilökohtaisesti, jos joku haluaa majoittua lomallaan hotelliin, jossa ei ole alle 12-vuotiaita lapsia. Että ollaan täällä Suomessa niin kamalan vihamielisiä lapsiperheitä kohtaan.



Olen elänyt lapsiperheen elämää viimeiset kolme ja puoli vuotta. Olemme käyneet syömässä samoissa ravintoloissa, joissa kävimme ilman lapsia. Olemme asuneet hotelleissa, lentäneet lentokoneella, liikkuneet paljon julkisilla kulkuvälineillä ja kaupungissa. Silti en pysty palauttamaan mieleeni hetkeä, jolloin meihin olisi suhtauduttu vihamielisesti, koska olemme lapsiperhe. Yksittäisiä tuhahtelijoita ja huokailijoita olemme tavanneet satunnaisesti, mutta toisten ihmisten läsnäolosta loukkaantuvia henkilöitä tavatakseen ei tarvitse lapsiseuralaista. Toisaalta on myös paikkoja, joihin en pieniä lapsia veisi. En menisi ravintolaan syömään liian lähellä lasten nukkumaanmenoaikaa. En menisi osallistumaan tilaisuuteen, jonka muut osallistujat todennäköisesti olettavat ympäristöltä rauhallisuutta. Se on toisten ihmisten huomioon ottamista.

Mutta mistä löytyy se suomalainen lapsiperheisiin vihamielisesti suhtautuva kulttuuri? Mihin lapsiperheet eivät ole tervetulleita?

12 kommenttia:

  1. Me ei olla koskaan esim. lentokoneissa (tai missään muuallakaan oikeastaan) saatu mitään vihaisia katseita tai kommentteja joten en kyllä tiedä missä se lapsiperheitä vihaava kulttuuri on.

    Ja mä lähinnä kannatan noita lapsivapaita lentoja ja hotelleja, jos ilman lasta joskus lomalle lähtisin niin tommonen olis hyvä valinta. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lentäessä siirrettiin humalaiset sedät pois meidän vierestä, kun lennettiin 1,5-vuotiaan kanssa ja järkättiin oma paikkakin pienelle. Ei ollut kovin vihamielistä.

      Mä lähtisin ilman muuta myös niille lapsivapaille lennoille ja hotelleihin, jos joskus tulee mahdollisuus.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sieltä löytyy myös se kansanosa, jota harmittaa, että liikennemerkit on vinossa tien vieressä, eikä kukaan suorista niitä.

      Poista
  3. Minäkin olen ihan iloinen ajatuksesta, että sitten kun (vuosien kuluttua...) pääsen lomalle ilman lapsia, voi mennä hotelliin jossa ei sitten tarvitse kuunnella muittenkaan lasten mekastusta. Uima-altaalla voi lojua ilman pelkoa siitä, että jonkun Pirjo-Petterin rantapallo kimpoaa naamaan. Ehkäpä se tarve tulee juurikin meiltä perheellisiltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että moni lapsen vanhempi valitsisi sellaisen lapsettoman hotellin, jos pääsisi reissuun ilman lapsia. Mutta ei se mun mielestä ole kuitenkaan mitenkään vihamielistä lapsiperheitä kohtaan jos tuollaisiakin palveluita tarjotaan. Eihän se ole minulta mitenkään pois, jos jollekin on mahdollista matkustella aikuisessa seurassa.

      Poista
  4. Mun mielestä koko lapsiperhevapaa lomakonsepti on jotenkin hölmö ja sensaationhakuinen. Ja enemmän kuin ne Pirjo-Petterit häiritsevät ne känniset keski-ikäiset Pirjot ja Petterit, jotka aloittavat nesteytyksen jo menomatkalla lentokoneessa. Muutenkin matkoilla ja elämässä yleensäkin on vähän tuurista kiinni, millaisen porukan kanssa sattuu liikkumaan. :) Jotenkin epäreilua mainontaa esittää yksi ihmisryhmä negatiivisessa valossa. Mainonnan sävy muuttuisi todella töykeäksi, jos mainostettaisiin esimerkiksi "Seniorivapaita matkoja". "Ei kiilaavia mummoja ja vaareja, jotka kulkevat hitaasti ja tukkivat hotellien käytävät!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun mua ne humalaiset ei sillä tavalla haittaa! Senkus nesteyttävät menemään :D

      Mutta mä en kyllä koe, että tarjoamalla hotelleja aikuisille matkaajille esitettäisiin lapset jotenkin negatiivisessa valossa. Hotelleja on erilaisia -jotkut on suunnattu enemmän bilettäville nuorille, jotkut lapsiperheille, jotkut rauhallisempaa menoa kaipaaville. Silloin vaan informoidaan kuluttajaa, että minkälaisesta menosta maksaa hotellia varatessaan. Mun mielestä siinä voittaa kaikki.

      Poista
  5. Kylläpäs liippasi läheltä, nimittäin postasin juuri samasta, eka yö ilman lasta -aiheesta. Just hyvä vetää vaan sipsii;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kivaa kun lapset kasvaa. Hoitoon jättäminen sujuu paljon helpommin. :)

      Poista
  6. Mun mielestä se lapsivapaa konsepti on nyt markkinoitu ihan väärin! Sitä pitäisi nimenomaan markkinoida vanhemmille tyyliin: piristä parisuhdetta, lähde rentouttavalle lomalle kaksin ja nauti hiljaisuudesta.

    Olin juuri kaverin kanssa pari yötä lapsivapaalla lomalla, (aaah, mitä ihanuutta!)ja todettiin että olipa mukavaa kun ei tarvinut ajatella lapsia ellei itse halunnut. Ja nimenomaan molemmat (toinen kolmen lapsen äiti ja toinen kahden lapsen) olisivat valmiita lähtemään lomalle lapsivapaaseen kohteeseen, hotelliin, lentokoneeseen ihan vain sen takia kun kuuntelee omassa kodissa/arjessa 24/7 lähes 365 päivää/v jatkuvaa hälinää niin lapseton melu virkistää. Ja taas jaksaa uhmakohtaukset, seinille hyppelyt ja puistoruokailun uudella energialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Kukaan ei osaa arvostaa aikuista ympäristöä yhtä paljon, kuin pienten lasten vanhemmat. Jonkun Turon känniölinät ei todellakaan haittaa, koska se on vaihtelua tähän omaan arkeen.

      Poista