Tänä aamuna pötköttelin aamupimeässä sohvalla ja katselin, kuinka kakkonen repi ikkunasta alas jouluvaloja ja alkoi syödä niitä. Pitkästyttyään ledvalojen imeskelyyn hän nappasi käteensä lattialle unohtuneen käytetyn vaippamytyn ja alkoi nuolla sitä. Sitten hän yritti kaataa jalkalampun. Minä pohdin, että kesällä tuo vauva on jo ihan iso -onneksi.
Minusta ei saa vauvaihmistä tekemälläkään. Minusta parasta äitiydessä on makoilla sohvalla lapsi kainalossa ja jutella niitä näitä. Minusta on mukavaa lueskella yhdessä kirjoja ja tehdä yhdessä bussiretki ravintolaan. Vauvan kanssa voi tehdä melko vähän. Minä en ole hankkinut lapsia vauvavuoden takia, vaan siitä huolimatta.
Tämä on myös minun elämäni viimeinen vauva-aika. Välillä olen yrittänyt haikeilla, että en enää koskaan tule kokemaan näitä kehitysvaiheita oman vauvan kanssa, mutta en onnistu löytämään itsestäni pienintäkään nostalgian tunnetta. Olen viime viikkoina kaupannut ilolla melkein koko vauvatarpeiston uusille omistajille huutonetissä. Olen suunnitellut imetyksen lopettamista ja aloittanut tyytyväisenä hapanmaitotuotteiden syöttämisen vauvalle. Olen miettinyt sterilisaatioon liittyviä asioita.
Meille kaksi lasta on sopiva määrä. Minusta ei ole yhtään tätä suuremman perheen äidiksi. Keskimäärin suomalaisnainen synnyttää 1,7 lasta. Tässä suhteessa olen siis hyvin keskimääräinen ihminen. Lapsilukukysymyksessä en osaa ajatella maapallon ylikansoittumista tai ekologisuutta, vaan lähinnä omaa napaani. Raha-asioita olemme pohtineet jonkin verran ja sitä, että on mukavaa, että lapsella on kotona leikkikaveri. Minkälaisia asioita te olette pohtineet lapsilukua suunnitellessanne?
Täällä pohditaan sitä, kestääkö oma pää enää yhtään valvomista, jos mahdollinen toinen lapsi olisi yhtä huono nukkuja kuin tämä esikoinen on. Toisaalta ajatus siitä, että tietoisesti valitsisimme jäämisen yksilapsiseksi perheeksi tuntuu vähän vieraalta. Ehkä lasten isompi ikäero on sitten meidän juttu. Jää nähtäväksi.
VastaaPoistaen ole koskaan suunnitellut, koska ekan alku oli sattumus :D mä kutsuin aika monta vuotta esikoista ainokaiseksi enkä edes harkinnut useampaa lasta (= paska parisuhde päättyi eroon + vaikea vauva-aika), kunnes upea mies vei jalat alta ja hups, nyt mulla on 2 lasta. vauvakuume iski jo nuorimman kanssa synnärillä vajaa vuosi sitten, joten kyl se kolmaskin varmaan tulis tehtyä piakkoin, jos tärppää sit jossain vaiheessa.
VastaaPoistasiis mullahan ois seittemän lasta, jos en olisi tällainen työperäinen ihminen.
Mie oon jokaisen jälkeen pyhästi vannonut tämän olevan se viimeinen ja sitten taas erinäisten syiden, (vaikkapa ehkäisyvälineiden sopimattomuuden,yleisen suurpiirteisyyden ja hetkellisen huuman tai ihan oikean suunnitelman johdosta) huomannut aamukahveilla, että taas oksettaa.. Ja vaikka arki viiden ihanankamalan kauhukakaran kanssa syö päivittäin hermoja raastavasti, on se myös kasvattanut mua ihmisenä ihan hulluna, antanut eväitä loppumattomaan rakkauteen, naurattanut ihan maan perkeleesti ja antanut elämään ihan uudenlaisen näkökulman. Yhtäkään en vaihtaisi pois. (Lainaan niitä kyllä saa ihan vapaasti any time.)
VastaaPoistaÄitinä mie luulen, että vasta kolmannen syntymän jälkeen sitä jotenkin vapautu edes jotenkuten kaikista odotuksistaan ja syyllisyyksistään ja jostain osasi vähän nauttiakin.. ei siis edes tavottele kymppiä, tommoseen seiskapuoleen on täysin tyytyväinen. Mutta se nyt on tietysti vaan mun kokemus. :)
Olen aina ajatellut että kaksi, that´s it. Mies on nelilapsisesta perheestä ja joskus hän höpöttelee kolmesta lapsesta (!!) mutta en usko että itsellä riittäisi rohkeus. Että höpötelkööt ;)
VastaaPoistaHaluaisin tuon mahdollisen toisen suhteellisen pienellä ikäerolla. Rankkaahan se on varmasti mutta en tiedä onko sillä ihan kamalasti väliä onko se ero puolitoista, kaksi vai kaksi ja puoli vuotta. Saa korjata jos olen aivan pöpelikössä olettamuksieni suhteen! ;)
Naureskelin tovin tuolle ekalle kappaleelle postauksessasi, hih! :D
Anonyymi: Mulle tuo univajekauden jatkaminen vielä yhdellä lapsella olisi kova pala. Meille kun ei ole myöskään osunut hyviä nukkujia. Pahimmillaan se elämä väsyneenä on vaan niin raastavaa.
VastaaPoistaWandabe: Sulla on siis se mystinen yllätysvauva!
Toisille on selkeästi jaettu enemmän tätä lisääntymisgeeniä, koska ainakin itsellä ajatukset synnytyssairaalassa olivat hivenen erilaiset. Lapsiluku jää tähän vamaankin myös sen takia, etten jaksaisi pysytellä enää kauempaa poissa töistä. Sen verran mukavaa se työnteko kuitenkin on.
miumau: Mä suhtaudun teihin suurperheiden äiteihin pelonsekaisella kunnioituksella. Itse en tuohon pystyisi. Mä uskon kyllä myös tuohon, että turha hötkyily kaikkoaa jokaisen lapsen myötä yhä vahvemmin. Itsellä nyt toisen lapsen kohdalla huvittaa yhä enemmän kaikenlaiset aatteelliset pyrkimykset äitiydessä. Itse pyrin nyt koko ajan ottamaan asiat vähän vähemmän vakavasti.
Raparperityttö: Kuulin hiljattain, että kolme on uusi kaksi, joten sun mies on ihan trendin harjalla! :) Tämä ikäeroasia on ikuisuuskysymys. Meillä vauvavuosi esikoisen kanssa oli sen verran kuluttava, että tarvitsin jonkin aikaa siitä toipumiseen. Me päätettiin, että halutaan elää tämä pikkulapsivaihe kerralla ja ihan hyvältä tämä päätös on tuntunut. Puoli vuotta sinne tänne ei varmaankaan kamalasti muuta mitään, mutta riippuu varmaankin paljon myös lapsesta.
VastaaPoistaKakspiippuinen juttu. En ole vielä toistakaan saanut synnytettyä ja haaveilen jo kolmannesta. Ehkä suurimmat syyt ovat siinä että olen ollut työelämässä jo yli 10 vuotta ja on ollut ihanaa nyt keskittyä perheen kasvattamiseen enkä kaipaa nyt töihin pitkään aikaan. Ja taloudellisen pärjäämisen takia parempi vaihtoehto on äitiyspäiväraha kuin kodinhoitotuki.
VastaaPoistaToinen pointti ehkä itelläni on se, että jos 2 aikuista tuottaa 2 lasta, niin kansamme ei vielä kasva. Suomessa on hirveästi islaminuskoisia jotka lisääntyvät ainakin 5-kertaisesti ja tilastotieteilijäisäpuoleni onkin kerran laskenut jo sen vuoden, kun suomessa on enemmän islamisteja kuin alkuperäisiä suomalaisia. Eikä se ollut niin hirvittävän kaukana tulevaisuudessa.
Ehkä kolmas pointti on myös se, että mä vaan tykkään lapsista, tykkään erityisesti vauvoista, mutta myös lapsista.
On niitä varmaan muitakin pointteja, mutta noi nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
Meillä 2 lasta ikäerolla 1 v 7 kk, esikoisella oli koliikki ja vaikea vauva-aika korvakierteineen ja unettomine öineen vaan siltikin lähdettiin rumbaan taas ;) nämä kaksi mussukkaa riittää meille, mies sterilisaatioon jonossa. Syitä niin monia; taloudelliset, oma jaksaminen..emme vaan halua enempää. Saatiin vielä poika ja tyttö niin saa molempien sielunelämään tutustua. Tykkään lapsista, ammattini on päiväkodissa niin siellä saan jatkaa hoivailua vielä kauan. Pienempi on nyt 5 kk, hän on veljeään paljon tyytyväisempi ja parempi nukkuja, itkeekin normaalin määrän. Eli ei ne vauvat samasta muotista välttämättä tule ja oma kokemuskin helpottaa arkea toisen kanssa :)Alku oli rankka mustasukkaisuuksineen ja tuntui ettei omat kädet,huomio eikä aika riitä. Nyt lapset jo enemmän ottavat toisiinsa kontaktia ja tykkäävät toisistaan valtavasti <3 olenkin sanonut että helpommalla ois voinut päästä paljonkin vaan päivääkään en vaihtais pois. Tässä rumbassa on miehenkin hoidettava lapsia kiitettävän paljon.
VastaaPoistaItselle lapsiluku, kaksi, on henkilökohtainen päätös. Mitään kristittyä Suur-suomi-ideaalia en voisi kuuna kullanvalkeana kuvitella motiiviksi pullautella jälkeläisiä maailmaan (ollaan vielä ateistejakin), kuten en sitten toisaalta halunnut jäädä lapsettomaksi ekologisista syistä. Eli omat mielihalut tässä painavat, ja toki myös järki. Hormonikierukan otin heti kun se oli synnytyksen jälkeen mahdollista, mainioksi todettu ehkäisymenetelmä.
VastaaPoistaYstävän kanssa olemme puhuneet lapsiluvusta paljon ja hänen seurassaan tuli todettua ääneen: "haluan panostaa lapsissa mielummin laatuun kuin määrään". Haluan olla jaksava, iloinen ja lapsiini panostava kahden lapsen äiti, enkä marttyyrinkruunua kantava, työuran menettänyt, raha-asioita tuskitteleva, väsynyt ja tiuskiva kolmen lapsen äiti. Tämähän on täysin henkilökohtainen määritelmä, en siis kuvittele että kaikki suurperheen äidit olisivat ryytyneitä kotitalouskoneita, mutta minä olisin aivan varmasti.
Vajaat kaksi vuotta tuntuu tässä vaiheessa lapsukaisille mainiolta ikäerolta, isosisko ei ole mustasukkainen vaan rakastaa vauvaa (omalla vähän apinamaisella tavallaan) ja parin vuoden päästä nuo ovat toivottavasti erottamaton kaksikko.
Musta on toistaiseksi ihana ajatus ettei enää koskaan tarvitse olla raskaana. Imetystä sen sijaan varmaan tulen kaipaamaan paljonkin, sitten joskus kun se loppuu. Vauvat on musta suloisia mutta niin kovin hauraita, siksi on mukavaa nähdä kuopuksen vaurastuvan ja kasvavan päivä päivältä.
Iiris: En ihan saa kiinni ajatuksesta, että kaksi ensimmäistä lasta eivät kasvattaisi väkilukua. Mutta sen verran haluan tästä eri uskontokuntien lisääntymisestä sanoa, että kaikilla on ihan tasavertainen oikeus perustaa perhe ja synnyttää lapsia. Meillä on Suomessa myös ihan omasta takaa uskonnollisia vähemmistöjä, joiden lapsiluku on moninkertainen tuohon 1,7 verrattuna ja he ovat käsittääkseni islaminuskoisia suurempi ryhmä Suomessa.
VastaaPoistaJa se on toivottavasti kaikkien perheen perustajien motiivi, että ne lapset ovat omasta mielestä kivoja.
viipuska: Teillä on ollut tiivis tahti! Meillä nämä kaksi ovat olleet niin samasta puusta, että voi melkein päivälleen ennustaa seuraavan vaiheen alun.
Lupiini: Minulle se kierukka ei sopinut ollenkaan, kuten ei myöskään suurin osa pillereistä, kun on migreeniä ja muuta ongelmaa.
Minussa ei myöskään löydy draivia suuremman perheen ylläpitoon. Olen loppujen lopuksi melko laiska. Perhe tuntuu nyt täydeltä ja olen siitä kiitollinen, että tämä lapsimäärä on meille suotu.
Liisa: no minä ymmärsin asian niin, että kun me mieheni kanssa kuitenkin kuolemme pois ja jos meiltä tulee vain kaksi lasta niin väkiluku ei sinänsä kasva vaan pysyy samana. Varmasti nämä omat vähemmistöt yhteenlaskettuna ovat islaminuskoisia suurempi määrä vielä nyt, tulevaisuus voipi olla siltäkin osin eri. Aika hassultahan sekin tuntuisi että suomessa olisi suurin osa kansasta lestadiolaisia ja islaminuskoisia - sanotaanko nyt vaikka 30-40 vuoden kuluttua.
VastaaPoistaEnkä mä nyt ole mikään rotufasisti tai muuta semmoista, tämä on vaan yksi fakta joka _ehkä_ vaikuttaa lisääntymiseeni ja vaikutus on pieni, mutta se on olemassa.
Onneksi nykyään suomessa asuvat islamistit ovat ainakin vielä maltillisia ja iso osa sopeutuu tänne varsin hyvin. Islam vaan ei oikein suvaitse seka-avioliittoja jne. joten sitä semmoista luonnollista sekoittumista tapahtuu paljon vähemmän, kuin toivoisin.
Kyllähän se suurin vaikutus on mullakin, kuten Lupiinilla ja muilla - se henkilökohtainen olo. Että kuinka monta tuntuu hyvältä ja kuinka monta ajattelis jaksavansa.
Esikoinen on nyt 11 kk ja toistaiseksi en pysty ajattelemaan, että noita tulisi enempää, vaikka ei tuo mikään maailman vaikein yksilö ole ollut. Tuotakin kuitenkin mietittiin yli kymmenen vuotta, luulen että numero kakkonenkaan, jos on ikinä tullakseen, ei tule ihan pienellä ikäerolla.
VastaaPoistaEn tiedä, onko tämä ikäkysymys, mutta näin yli kolmikymppisenä tämä vauvahomma tuntuu oikeasti aika rankalta. Ei edes minkään valvomisen, vaan tämän kaiken sitovuuden vuoksi. Olen niin tottunut olemaan omassa rauhassani ja menemään tahtoni mukaan, että edelleen on nuppi sekaisin, vaikka tuo ei enää ihan pikkuvauva olekaan. Meillä on tuon kanssa kauhean mukavaa, mutta odotan kyllä kovasti, että se on vähän isompi lapsi, jonka kanssa voi paremmin kommunikoida ja tehdä juttuja.
Ajatus toisesta vauvasta heti kohta olisi ihan kauhea, mutta toisaalta taas en jotenkin pysty päättämään, että haluaisin olla vain yhden äiti. En pystynyt päättämään sitäkään, että olisin lapseton, ja hyvä niin. (Ja toki nämä asiat miehen kanssa päätetään...)
Jos oma ikä riittäisi, odottaisin että esikoinen on kouluikänen ja miettisin sitten toista. Toisaalta haluaisin asua tässä kolmiossa mahdollisimman pitkään, ja seitsenvuotias ja vauva tuskin haluavat asua samassa huoneessa.
Ja on siinä sekin, että esikoisen kanssa sain ikään kuin vapautuksen synnytyksestä, kun ilman ensimmäistäkään supistusta minut ohjattiin kiireelliseen sektioon. Numero kakkosen joutuisin synnyttämään, ja kipu pelottaa nyt ehkä eka yritystä enemmän.
Sekavaa selostusta, mutta siis en tiedä, kovasti näitä kumminkin pähkäilen.
iris: Mä taas ajattelen, että te todennäköisesti pysytte elossa lastenne kanssa samaan aikaan vielä n.50 vuotta ja teidän lapsenne voivat vaikka ryhtyä lisääntymään urakalla ja saada sen 10 lasta sinä aikana kun te isovanhempina olette vielä elossa. Siinä on jo aika monta uutta kansalaista tähän maailmaan.
VastaaPoistaIslaminuskoisia on varmasti hyvin moneen lähtöön jo ihan oman lähtömaan kulttuuristakin riippuen. Uskoisin kuitenkin, että lapsiluku korreloi myös muiden tekijöiden, kuten naisten koulutustason kanssa. On mielenkiintoista nähdä, miten Suomeen syntyneet toisen polven maahanmuuttajat jatkavat perheensä kulttuuria ja mitä omaksuvat kantasuomalaisesta kulttuurista. He kuitenkin ovat asuneeet täällä koko elämänsä.
Essi: Itselläkin oli kova totutteleminen siihen, että vauva tulee ja sanelee melko pitkälti elämän tahdin. Onneksi se vaihe ei kestä ikuisuutta. Itsellä tuntui, että elämä alkoi ihan uudestaan, kun vauva lähti kävelemään ja siihen sai sanallisesti kontaktin. Itsellä se halu toiseen lapseen heräsi pikkuhiljaa, kun tajusi, että elämä jatkuu ja lapsi kasvaa ja on koko ajan itsenäisempi.
Liisa: voihan sen tietty noinkin ajatella:) Mä vähän pelkään, että toi 1,7 lasta per perhe keskiarvo vähenee vähenemistään ja toivon hartaasti, että edes yhden lapsenlapsen saisimme:) Mutta tietenkin, mitä enemmän mulla on itellä lapsia, sitä paremmat tsäännsit on saada enemmän lastenlapsiakin.
VastaaPoistaTuosta islaminuskosta muistaakseni on tutkittu suomessa, että vasta kolmas sukupolvi on "täysin sopeutunut" (mitä sitten tarkoittaakin) eli tämä nykyinen toinen maahanmuuttajasukupolvi ei vielä pysty vaikuttamaan heidän koulutustason kohenemiseen kulttuurisidonnaisuuksien vuoksi.
Hyvä kirjoitus!
VastaaPoistaMeillä on yksi poika, joka on nyt 2v ja meidän lapsiluku on täysi. Vauva-aika oli todella rankkaa, nukkumis- ja imetysongelmia ym, en halua enää ikinä kokea semmoista. Lapsi alkoi nukkua yöt läpeensä vasta unikoulun jälkeen 1v 3kk ikäisenä, mä olin siinä vaiheessa aivan romu.
Itsekään en ole mikään vauva-ihminen, edelleen jotenkin vauvat pelottaa enemmin kuin herättävät ihastusta.Aina kun näen vauvan, ajattelen itsekseni, että onneksi tuo kausi on jo takanapäin. Poju kasvaa ja on päivä päivältä hauskempi seura, taaperovaihe on jo ihan jees, tosin meidän pikkumies on tosi kova menemään ja touhuamaan. Pitää olla koko ajan sen perässä, vahtia, keksiä tekemistä eli työtä riittää.
t. L, vakkarilukijasi, joka tykkää kovasti tyylistäsi ja blogistasi
Iiris: Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä nämä maahanmuuttajien sopeutumisasiat.
VastaaPoistaL: Tiedän monia, joille se yksi raskaus, synnytys ja vauva-aika ovat ihan tarpeeksi. Hyvin samanlaiset ajatukset myös minulla tuosta vauva-ajasta. Minusta se aina tuntuu vähän vittuilulta, kun sanotaan että "Nauti nyt tästä vauva-ajasta". Minulla nauttiminen alkaa nimenomaan sen ajan jälkeen.
Niin ja kiitos!
VastaaPoista