Mies aloittaa tänään isäkuukauden. Seuraavan kuukauden aikana ajattelin osallistua mahdollisimman vähän lasten hoitoon. Eikö isäkuukausi tarkoitakin, että isä hoitaa? Eikö olekin pelkästään reilua tarjota isälle aito kokemus täysipäiväisestä lastenhoidosta? Sehän se isäkuukauden tarkoitus on.
Juhlan kunniaksi ilmoittauduin avoimen yliopiston kursseille. Aion ottaa seuraavat viikot vähän niinkuin opintolomana. Tunnen nimittäin ajoittain orastavaa CV-ahdistusta. Olen vuoden vaihteessa ollut poissa töistä kolme vuotta ja ainakin yksi kokonainen vuosi on vielä edessä. Vuosi 2011 jää paperilla vuodeksi, jonka aikana keskityin ammatillisen tietouteni kartuttamisen sijasta ainoastaan asunnon etsintään, synnyttämiseen, remontointiin, muuttoon, uhmaikään, kahden lapsen aikataulujen yhteensovittamiseen ja univajeeseen. Sallittakoon se minulle. Aiempina vuosina muut opinnot kohtaan on kertynyt muutama merkintä.
Isän läsnäolo on kotona enemmän kuin tervetullutta. En ole ikinä ollut kovinkaan omistushaluinen lasten hoidon toteuttamisen suhteen. Kaikki mitä on voitu jakaa puoliksi, on jaettu puoliksi. Tasajaosta huolimatta elättelen ajoittain sitkeästi ajatusta omasta ylivertaisuudestani lasteni tuntojen tulkitsijana, mutta tiedän olevani suurimman osan aikaa väärässä. Se, että mies tekee ja näkee asiat eri tavalla kuin minä, ei tarkoita juurikaan mitään. Ihmiset ovat erilaisia ja minä en ole aina oikeassa, niin omituiselta kuin se kuullostaakin.
Vaikka en voisi toivoa lapsilleni osallistuvampaa ja joustavampaa isää, en usko että hänestä olisi koti-isäksi noin pidemmäksi aikaa. Hän tylsistyisi kotiarjen samaa kaavaa toistavaan päivärytmiin. Ihan niinkuin osa äideistäkin.
Kuinka monella teistä isä on jäänyt kotiin pienen lapsen kanssa? Miksi tai miksi ei?
Kysyin mieheltä taannoin, voisiko se jäädä koti-ipaksi (isä on meillä ipa, esikoisen kyvyttömyys sanoa ässää synnyttää hauskoja termejä). Kuulemma voisi mieluustikin. Tämä on meillä tietysti aivan teoreettista pallottelua, koska miehellä on vakituinen työsuhde ja omat duunit on koostuneet määräaikaisuuksista eikä mulla tällä hetkellä ole paikkaa johon palata ja opintojakin pitäisi varmaan jatkaa/suunnata johonkin, koska graafisella alalla printtipuolella on näemmä meneillään aikamoinen kriisi. Ipakuukausi yritetään kyllä hyödyntää, esikoisen kohdalla jotenkin sössittiin se, mikä harmitti kovasti jälkikäteen.
VastaaPoistaItse olen aina luottanut ja turvannut mieheen itsestäänselvänä lasten tasavertaisena vanhempana. Joskus meinaan ruveta neuvomaan, mutta puraisen sitten kieleeni, koska neuvominen pikkujutuissa (esimerkiksi siinä, mitä lapselle puetaan) on tyhmää holhoamista ja alentaa miehen pikku apulaiseksi. Kun kesällä oltiin vauvan kanssa synnytyssairaalassa, mies ja lapsi tulivat tietty joka päivä katsomaan. Hihittelin itsekseni niille vaateyhdistelmille (pilkkua, palloa, raitaa ja kukkasta, koko väripaletti käytössä) kun itse yritän vähän niinkuin soinnutella vaatteita yhteensopiviksi, mutta en todellakaan kommentoinut asiaa. Aina väliin mulle ihastellaan, kuinka ihanan osallistuva isä mun lapsilla on ja kuinka hienoa on kun saan "omaa aikaa". Mustakin se on tosi jees, mutta ihan täysi itsestäänselvyys. Totta munassa mä pääsen rakukeramiikkakurssille tai tyttöjen kanssa rimpsalle, pääseehän sekin risteilylle ja viskinmaisteluiltoihin.
Musta yksi riskaabeleimpia juttuja äitiydessä on ruveta suhtautumaan isään juuri sellaisena pikkuapulaisena, johon ei kuitenkaan voi luottaa käytännössä ja jolle pitää tehdä pitkät listat lapsenhoidosta ja tyyliin tehdä sapuskatkin valmiiksi. Ihmisillä on taipumusta reagoida luottamuspulaan juurikin heittäytymällä vastuuta vältteleviksi lapsiksi ja hupsistakeikkaa, siinä onkin sitten perheenäidillä kohta kahden sijasta kolme lasta huollettavanaan. Vaikka isä pukisi väärät vaatteet, syöttäisi lapselle eineskalapullia ja näyttäisi sille vähän liikaa Muumeja niin sou not, silleenhän sitä ittekin joskus tekee. Ja oppiipahan sitä sit siinä.
Meillä tulevan isän kanssa (esikoista vasta tässä odotellaan) on sovittu että vanhempainvapaat oikeasti jaetaan. Käytännönsyistä ei saatu ihan tasajakoa, mutta vanhempainvapaan viimeiset 3kk (sis. isäkuukauden) mies on kotona hoitamassa lasta. Minusta on lähinnä kummallista jos äiti ei luota isän osaavan hoitaa lasta.
VastaaPoistaMeillä tilanne on siinä mielessä helppo, että palkka on kummallakin about yhtä suuri (ja tarpeeksi iso perheen elättämiseen) ja vaikka ollaan määräaikaisissa suhteissa molemmat, on niissä sellainen kiva pykälä että työsuhde pitenee perhevapailla vietetyn ajanjakson verran :)
Niin ja en osaisi kuvitella jääväni pitkäksi aikaa kotiäidiksi yhtään enempää kuin osaan kuvitella mieheni jäävän pidemmän päälle koti-isäksi. Ollaan sen verran "urautuneita" työmme kanssa joka käy harrastuksestakin (ts. tunkeutuu ihan luvan kanssa vapaa-ajalle), että ajatus ettei työ olisi mukana elämässä on hyvin vieras (tästä johtuen esim. vaikka odotankin tulevaa äitiysvapaata kuin kuuta nousevaa, luulen että ehdin kyllästyä jo ennen laskettua aikaa sen verran että ehkä vähän salaa teen vähän töihin liittyviä juttuja kotosalla ;)) Niin siis ja meidän työ on vakituisesta kuukausipalkasta huolimatta hyvin lähellä yrittäjyyttä eli palkan jatkuvuus pidemmällä tehtäimellä on tasan kiinni omista suorituksista ja saavutuksista ja siihenkin pitkä poissaolo työelämästä istuu kovin huonosti.
Hei, löysin blogiisi ensimmäistä kertaa. Otsikko houkuttu kurkkaamaan, sillä meilläkin mies aloittaa tänään isäkuukauden. Kotona minäkin olen eikä minulla suurempia suunnitelmia ole, mutta ajattelin vähän enemmän irrottautua täältä kotoa, jotta isi ja tytär saavat enemmän kahdenkeskeistä aikaa. Mies on joskus sanonut, että voisi jäädä kotiin koti-isäksi, mutta on ihan käytännön sanelema juttu, että minä olen/jään kotiin. Minun työ vaatisi niin paljon reissuamista, jos tekisin täyttä viikkoa, että se on täysi mahdottomuus. Joten mies menee töihin isäkuukauden jälkeen ja minä jään kotiin muuten, paitsi käyn joka toinen viikonloppu töissä.
VastaaPoistalupiini: Toi miehen alentaminen apulaiseksi on todella hyvä kiteytys ja johtaa varmasti juuri siihen, että mies vetäytyy hoitovastuusta, koska "ei osaa tehdä mitään OIKEIN". Ja sitten on naisella hyvä syy valittaa, kun mies ei tee osaansa. Ainakin oma mies on aikuinen ja sillä on aivot. Se on opetellut lapsen hoidon ihan yhtä alusta kuin minäkin ja en ole koskaan joutunut miettimään, pärjääkö mies lasten kanssa. Tottakai miestä vähän mietitytti, kun joutui ensimmäistä kertaa yksin laittamaan molemmat lapset nukkumaan, mutta niin mietytytti minuakin kun olin itse yksin ja ensimmäistä kertaa samassa tilanteessa.
VastaaPoistaMulla on muuten myös tämä vaatetusfiksaatio, mutta yritän pitää turpani kiinni ja annan lasten olla ihan omituisissa vaatteissa. Paitsi kerran täytyi kyllä kuitata, kun saapuivat puistosta kotiin ja 95 cm pitkällä esikoisella oli päällä vauvan 68 cm housut. Oli kuulemma mies vähän ihmetellyt housun mallia, mutta kun olivat olleet siinä esikoisen housuhyllyllä päälimmäisinä, niin ne sitten puettiin.
Anonyymi: Imetystä lukuun ottamatta mies on ihan yhtä hyvä hoitamaan vauvaa. Mun mielestä se on tärkeää, että kumpikin saa rauhassa löytää oman tapansa olla vauvan kanssa, ilman toisen päsmäröintiä. Kun vauva saa nälkäisenä ruokaa ja joku lohduttaa kun itkettää, niin ei siinä kamalasti ole sukupuolella väliä.
Peikkotytön äiti: Meillä alkaa tänään joululoma! Hauskaa, kun pystyt tekemään vähän töitäkin kotona olon ohessa. Mukavia isäviikkoja teille!
Olin itse vuoden kotona ja mies puoli vuotta. Oikein tervetullut jarjestely. Mies tykkasi olla kotona, sai luotua mahtavan suhteen lapseen ilman mun jatkuvaa lasnaoloa ja sita kautta se tietaa itsekin olevansa tasa-arvoinen hoitaja. Samaa mielta ekan kommentoijan kanssa, etta monet isat syrjaytetaan ja syrjaytyvat lastensa elamasta.
VastaaPoistaMies oli kylla se oli ekan kuukauden jalkeen aika poikki ja myonsi, ettei olisi koskaan tajunnut kuinka tyontayteisia ja pitkia paivat voi kotona olla. Itse myonsin ekan kk jalkeen, etten ollut tajunnut kuinka poikki sita on tyopaivan jalkeen ja kuinka jatkuva tasapainottelu tyon ja kodi valilla on kans aika rankkaa.
Arsyttavaa oli se ihastelu mita mies sai osakseen: „kuinka mahtavaa kun olet jaanyt lapsen kanssa kotiin“. Mies alkoi vastailemaan ihmisille etta ehka, mutta ajatelkaa miten mahtavaa, etta mun nainen oli kokonaisen vuoden kotona! Vittuiluako? Totta maar!
Lopputulemana suhtaudun nykyaan todella nihkeesti miehiin, jotka sanovat etteivat voi jaada kotiin kun muuten ura loppuu siihen. Niille miehille voisi sanoa, etta miksi niita lapsia sitten hankit jos et ole valmis hoitamaan... heh heh ;-). Ja naisia vastavuoroisesti kehun jos sanovat olevansa kotona lapsen kanssa: “miten mahtavaa kun jaksat hoitaa lapsia kotona kolmatta vuotta. teet tarkeaa tyota josta kantsii olla ylpea!”. Kun mun mielesta sita ei pitaisi ottaa itsestaan selvyytena.
Karjistaen, miehilla ei pitaisi olla sen kummempaa oikeutta jattaa lastaan hoitamatta kun naisellakaan. Pidan "isakuukauttakin" valitettavasti vahan sellaisena "tasa-arvopesuna". Sen varjolla kun voi vaittaa olleensa kotona lasten kanssa,. Just joo. Kuinka moni aiti hyvaksyisi "aitikuukauden"? Kuitenkin se fakta, etta luodakseen kiintean suhteen lapseen myos isa tarvitsee paljon enamman yhteista aikaa lapsen kanssa, sivuutetaan heppoisesti.
No joo karjistan tietoisesti. Lahtokohtaisesti kun ajattelen, etta lapsen suhteen molemmat pitaisi nahda ensisijaisesti vanhempina, jotka kantavat vastuun lapsesta 50-50. Eika tama sitten ollut mikaan vastahuuto biologisille eroille, vaan siihen, miten niita eroja yhteiskunnallisesti kasitellaan.
Kiva jos jaksoit lukea loppuun!
Meillä isä tais pitää viimeisen vanhempainvapaakuukauden ja siihen perään isäkuukauden ja sit vuoroteltiin koko kesä niin, että hoidettiin lasta 50/50.
VastaaPoistaMä jouduin kyllä a)kirjoittamaan isälle listan lapsen päivärutiineista ja b)tekemään kaikki ruoat valmiiksi vaikka isä olikin kotona, koska hän vaan ei osaa tehdä ruokaa. Se on ehkä nykymaailmassa jo outoa, mutta tämmöinen isä meillä on ja valitettavasti kyllä tilanne on edelleen sama (hän on ollut ruoanlaittokursseilla yms. muttei oppi vaan ole mennyt päähän).
Samoin hoidin koko kestovaipparumban ja taisinpa muutekin pyykit hoitaa, joten isälle oikeasti varmasti jäi mukava fiilis siitä ajasta kun sai pääsääntöisesti olla lapsen kanssa ja touhuta vaan ilman suurempaa stressiä kotihommista. Valitettavasti taisi käydä niin, että noi samat kotityöt on edelleen mun vastuulla mut ehkä kakkonen nyt antaa armahdusta siihen.
Yks mikä mulle jäi itse ehkä mieleen oli se, että laps oli kuitenkin aika pieni vielä siinä isäkuukausivaiheessa. Et jos se olis ollut vaikka vuoden myöhemmin, niin heillä olisi ollut vielä antoisampaa kun olisi ollut enemmän yhteistä leikittävää sun muuta. Nyt se oli aika pitkälle kuitenkin vielä sitä "hoivaamista" kun toinen ei edes kävellyt.
Ja kyllä jälkeenpäin sanoi monta kertaa, että olipa se mukavaa eikä olis huvittanut palata töihin. Yritän nyt tälläkin kertaa, että pitäisi vapaata jossain vaiheessa, meinaan se on niin ainutlaatuista kun omat lapset on pieniä. Monet "uraisät" eivät varmaan edes tajua, mitä menettävät kun eivät viitsi edes harkita kotiinjäämistä lyhyeksi aikaa.
Meillä alkaa isäkuukausi tammikuussa ja itse menen ahertamaan opiskeluiden pariin. Jos nyt vihdoin saisi sen keskeneräisenä roikkuvan opinnäytteen kansiin ja valmistuneen paperit siihen päälle.
VastaaPoistaLapsen kanssa mieheni pärjää aivan varmasti, mutta hieman etukäteen hihitellen odotan miten hän selviytyy kaikesta muusta, kuten kotitöistä ja yöheräilyistä. Odotan näkeväni kaaoksen aina kun palaan päivän päätteeksi kotiin. Itse olen varustautunut tuohon kuukauteen ostamalla kunnon korvatulpat. Mutta valitettavasti mitään lomaa se aika ei tule olemaan, siitä pitää lopputyö huolen.
Jos mieheni ei olisi tämän perheen pääelättäjä, olisi vanhempainvapaat voitu jakaa reilumminkin. Seuraavien lasten kohdalla sitten niin, että molemmille yhtä monta kotikuukautta. On se kuitenkin tärkeää, että molemmat saavat olla lapsen kanssa yhtä paljon, etenkin koska molemmat sitä haluamme. Nyt se vain ei ollut taloudellisesti mahdollista.
mies jäi kesälomalle+isyys/vanhempain/hoitovapaalle, kun vauvelsson oli 6kk. itse palasin töihin, kun vauva oli 8kk. olimme siis 2kk samaan aikaan kotona kesällä. mies palaa töihin vuoden alusta, kun vuosikas menee hoitoon.
VastaaPoistaloistava menettely!
Anonyymi: Mä luulen, että osien vaihtaminen hetkeksi tekisi monessa perheessä hyvää. Mä olen kyllä monesti ajatellut, että helpolla tuo mies pääsee, kun saa töissä olla rauhassa, vaikka eihän se ihan niin tietenkään ole.
VastaaPoistaVaikka isien rooli on muuttunut todella paljon viimeisen 30 vuoden aikana, näkemys naisen roolista ensisijaisena hoivaajana elää tosi tiukassa. Mä kuitenkin uskon, että kehitys yhä tasavertaisempaan jakoon etenee koko ajan, vaikka poliittisesti on paljon vielä tehtävää.
Sun miehellä on hieno asenne noihin ylistyksiin. Ja mä olen kyllä samaa mieltä tosta isäkuukausiasiasta. Eihän se yksinään merkitse juuri mitään, varsinkaan kun minä olen samaan aikaan kotona. Monet tuntuvat yhdistävän isäkuukauden kesälomaan ja molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan kotona. Eikä siinäkään tietenkään mitään pahaa ole, mutta se on kaukana mistään tasa-arvon ilmentymästä.
Iiris: Mutta jos sä et laittaisikaan sitä ruokaa valmiiksi, niin olisiko sun mies ja lapsi sitten syömättä? Kyllä se mies varmaankin jotakin ruokaa kehittelisi, kun nälkä alkaa tulla. Mäkin haluan ajatella kotona olemisen etuoikeutena. En usko, että kovinkaan moni ajattelee vanhuuspäivillään, että olisi pitänyt painaa enemmän duunia eikä olla niin paljon kotona.
ellieliina: Meillä myös tulot sanelevat osaltaan meidän työnjaon lasten hoidon suhteen. Minä olen korkeammin koulutettu, mutta matalapalkkaisella alalla ja mies tienaa huomattavasti enemmän. Varmaankin saataisiin joitakin raha-asioita sumplittua niin, että mies voisi jäädä kotiin, mutta minä olen nyt meistä mieluummin kotona. En koe sitä mitenkään taantumisena perinteisiin sukupuolirooleihin. Mä olen itse valinnut tämän ja tämä kotona olo on minusta hieno oikeus molemmille sukupuolille, jos vaan sitä haluavat ja voivat käyttää.
Wandabe: Teillä on mennyt vastuu aikalailla 50/50. Hieno juttu!
Liisa: kokeiltu on aika montakin kertaa. Viimeks tänään kun oon pahoinvointinen ja mahatautinen. Ruokailut hoidetaan Hesessä ja Saarioisten äitien eineksillä noin suurinpiirtein. Eikä siinä mitään, sillon tällöin ihan ok mut en mä kyllä halua lapseni eineksillä noin niinkun kokonaan kasvavan. Ja ei siihen voi muuta kun tottua, minkäs teet jos vanhemmat ei oo opettanut tekeen ruokaa eikä opettelu enää tällä iällä kiinnosta. Mut ei toi ruoanlaitto haittaa kun ajoittain, kaupasta saa ihan hyvää tuoretiskiltäkin sitten kun ite väsähtää.
VastaaPoistaMukavia kommentteja, varsinkin anonyymin mielipiteestä tykkäsin ja asettelusta, että myös isällä on vastuu tehdä osansa. Eikä vain jos sattuu tykkäämään.
VastaaPoistaMeillä on ollut myös tilaisuuksia olla yhdessä kotona (kuukausia), mutta yksin isä ei ole ollut hoitovastuussa pieniä reissuja lukuunottamatta, koska työni luonne on sellainen, etten ole nähyt mielekkääksi palata sen vuoksi töihin.
Uskon myös tuohon Liisan tuumailuun, että monissa perheissä ei luoteta isän kykyyn suoriutua "yhtä hyvin" ja siksi hoitovastuu otetaan hieman marttyyrimaisesti itselleen. Ajattelisin, että kumpikin vanhemmista hoitaa tavallaan. Hassut vaateyhdistelmät ovat tuttuja meilläkin ja joskus huomaan ehdottavani jotakin tapaa tehdä erilailla, kun isän oma ei ole ottanut tuulta alleen. Mutta esim. isyysloman aikana (eka kk) isä vaihtoi lähes 100% vaipat ja olin melkein sormi suussa ekana kotipäivänä, että jahas tämmöistä pitää alkaa tekemään :D .
Meillä häämöttää osien vaihto maaliskuussa, kun kääpiö on vuoden ja risat. Mies jää pariksi kuukaudeksi kotiin ja itse yritän saada (projekti)töistäni mahdollisimman ison siivun tehtyä sinä aikana. Kesän yli keplotellaan työmme ja lomamme jotenkin, syksyllä pätkä lähtee päiväkotiin.
VastaaPoistaMeilläkin tilanne on se, että vaikka mulla on kaikenlaista todistusta, paperia ja muuta himphamppua reilusti enemmän, miehellä kuitenkin on virka ja isompi liksa. Taloudellisesti tosin oli ihan sama kumpi meistä oli vanhempainvapaalla, sillä ansiosidonnaista sain onnekseni paremmin palkatun edellisen duunini mukaan aika lailla sen, mitä mieskin olisi saanut. Ehkä viimeiset pari kuukautta mies olisi ihan yhtä lailla voinut olla kotona pätykkää hoitamassa, kun imetyksen rooli on pikkuhiljaa vähentynyt.
Mä(kään) en ole huolissani isän ja tyttären arjen sujuvuudesta. Mies tekee meillä muutenkin ruuat, joten siitä ei tule ongelmaa. Ehkä tuota keittiön lattiaa ei jynssätä yhtä usein, mutta pystynemme elämään sen kanssa. Ainoa pieni huolenaiheeni on miehen sosiaalinen elämä, sillä itselläni on ollut kavereita kotona omien pätyköidensä kanssa yhtä aikaa, ja seuraa on riittänyt lähes aina kun sitä on kaivannut. Miehellä näitä ei ole, enkä oikein usko, että se lähtee tätien kanssa kerhoilemaan, kun en minäkään siihen pysty taipumaan.
Näin keskustelua sivusta seuraavana haluaisin ihan alkuun kiittää hyvistä kommenteista.
VastaaPoistaItsehän olen isä joka on jäämässä nyt toista kertaa isäkuukaudelle parin kuukauden päästä. Esikoisen kanssa vietin aikaa yksikseen vaimon ollessa isäkuukauden ajan töissä ja nyt kahden lapsen kanssa aiomme toimia samoin.
Samaten isäkuukauden jälkeen olimme molemmat töissä osa-aikaisesti (50% ajasta kotona, 50% töissä) vuoden ennen esikoisen menoa tarhaan. Osa-aikaisiksi aiomme jättäytyä myös tällä kertaa. Tästä on muutama ilmeinen hyöty: ensinnäkin, In Finland we have this thing called progressiivinen verotus mikä tarkoittaa sitä, että kaksi osa-aikaista osapuilleen samalla palkalla olevaa työntekijää tuo talouteen tuhansittain enemmän valuuttaa kuin yksi kokopäiväinen, ja toisekseen kumpikin pysyy mukavasti uraputkessa eikä sekoa kotosalla pelkkien lapsien kanssa keskusteluun. Ja eiköhän suhde lapsiinkin tule molemmilla luontevammaksi kun kumpikin on jatkuvasti myös päivisin läsnä (tai ainakin paikalla).
Ei meillä ole edes ajateltu sellaista mahdollisuutta, että "en pärjäisi" lasten kanssa kotona. Pakkohan se on. Ei äiti voi olla koko ajan hoitamassa (ja vaikka voisi niin en pidä sitä ylipäänsä suotavana tilanteena). Eikä nykypäivänä mielestäni voi edes ajatella, että lapset ovat enemmän äidin vastuulla. Ne on yhdessä tehty joten ne myös kasvatetaan yhdessä. Ei pitäisi miettiä, että äiti sitä ja isä tätä vaan että vanhemmat sitä ja tätä.
t. Blogin kiintiömies
Iiris: Kaikki ei vaan ole ruoanlaittoihmisiä.
VastaaPoistableue: Lasten hoito ei ole vaikeaa, joten siitä selviää melkein kuka vaan aikuinen. Kyse on varmaankin suurimman osan aikaa siitä, että naiset luulevat tietävänsä lastenhoitoasiat miehiä paremmin.
Hilla: Mä juttelin taannoin perhekahvilassa sen alueen ainoan pienten lasten aktiviteetteihin osallistuvan koti-isän kanssa. Se sanoi, että meininki on aika pitkälti "Kaikki tuntee apinan, mutta apina ei tunne ketään". Kadulla perheen kanssa kävelyllä ollessa ihan oudot naiset moikkailee ja vaimo ihmettelee, että mistä se mies tuntee nää kaikki mammat.
Kiintiömies: Mahtavaa, yleisössä on mies! This progressiivinen verotus thing on kyllä very very good. Näinhän se varmasti on ja vielä kotihoidon tuet päälle. Sä olet kyllä niin oikeassa. Ihan tismalleen yhtä paljon ne lapset on miehen kuin naisenkin. Ei siinä pitäisi olla mitään epäselvää.