Tänään se alkoi. Arki. Mies meni takaisin töihin ja minä jäin aamulla kotiin kahden lapseni kanssa. Tätä hetkeä olin jännittänyt. Miljonääriäideissä se toinen miljonääriäiti oli sitä mieltä, ettei kukaan voi pärjätä kahden lapsen kanssa yksin. Olikohan hän oikeassa? Jossain vaiheessa aamua minä olin sitä mieltä, että Kyllä.
Vauvoilla on ihmeellinen kyky herätä juuri silloin, kun äiti on käymässä syömään. Aamupuuro jäähtyi kun vauva halusi syödä. Kun vauva oli syömässä, halusi kääpiö tulla syliin istumaan. Vauva ei viihtynyt sitterissä ja kääpiö kiukutteli, kun pukemisessa avustettiin vuoroin liikaa, sitten liian vähän. Minä pesin kakkaa pois milloin mistäkin ja menetin hermoni. Vauva huusi, minä tiuskin kääpiölle ja kääpiö ulvoi hysteerisenä.
Kellotin aamutoimien yksin hoitamisen kestävän aloittelijalta kaksi tuntia. Kun vihdoin kaikki olivat saaneet ulkovaatteet päälle ja suljin hissin oven, olin voitonriemuinen. Tajusin myös, etten ollut edes vilkaissut itseäni peilistä koko aamun aikana. Onneksi päässä oli pipo.
Joskus viime kesänä totesin lapsen kasvatuksen vastaavan Zen mestarikurssia. Jos selviydyn seuraavasta vuodesta edes jotenkin järjissäni, olen lähellä tilaa, jossa mikään ei enää tunnu miltään. Huomenna on luvassa Zen 2.0 kurssin ensimmäinen tasokoe. Meillä on aika neuvolassa klo 10.15.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti