tiistai 8. helmikuuta 2011

Perhe 2011

Joitakin vuosia sitten tv:stä tuli Andre Wickströmin Sverige dansar och ler niminen sketsisarja. Se oli mielestäni hauska. Ohjelma palautui mieleeni, koska muistin yhden ohjelmassa olleen sketsin, joka käsitteli Familjen 2007-ohjelmaa. Siinä ihan tavallisessa perheessä äänestettiin viikoittain pois perheenjäsen, joka ei sillä viikolla ollut pärjännyt riittävän hyvin.

Minä olen pelannut omassa päässäni ohjelman 2011 versiota. Väsyneinä hetkinä olen lähinnä pohtinut, kumman lapsista antaisin pois, jos tilaisuus siihen tulisi. Kun synnytyksestä toipumisen yhdistää rintatulehdukseen, imemisestä kieltäytyvään vauvaan, uhmaikääiseen ja kylpyhuoneremonttiin, on asetelma pudotuspeliin valmis. Miehestä en luopuisi. Hän ei saisi lähteä, vaikka haluaisikin.

Toistaiseksi olen lapsista enemmän kiintynyt kääpiöön. Kiintyminen uuteen ihmiseen vie minulta aikaa. Toisaalta uhmaikä on ihan helvetin rasittava ikä. Ymmärrän hyvin erästä isää, joka puistossa kertoi kaivaneensa 2-vuotiaan tyttärensä vauvakuvat esiin. Hän kertoi halunneensa muistella aikoja, kun tytär oli vielä mukava. Vauvan kanssa on kaikesta valvomisesta huolimatta melko vaivatonta toimia. Hän vain nukkuu ja syö.

En kuitenkaan ainakaan vielä ole antamassa kumpaakaan lapsista pois. Ihan hyviä ihmisiä ovat molemmat. Tyydyn pyörittelemään näitä asioita pääasiassa omassa päässäni. Kun lukee kaikenlaisia äitiysblogeja, tuntuvat vastasynnyttäneet naiset kautta linjan olevan onnensa kukkuloilla. Minulle hormoonit tuntuvat aiheuttavan lähinnä itkuisuutta ja liikuttumista amerikkalaisista tv-ohjelmista. Vauva-aika ei mielestäni ole ihanaa. Tai sitten meille on tullut kaksi huonoa vauvaa peräkkäin. Mistä niitä parempia versioita saa?

3 kommenttia:

  1. Ei ollut vauva-aika ihanaa minustakaan, kummallakaan kerralla. Jälkimmäisellä koin myös tuon RIIVATUN rintatulehduksen, mikä oli vähällä lopettaa alkuunsa koko imetyshomman. Kipua ja tuskaa! Koitahan pärjäillä päivä kerrallaan! Kohta helpottaa, ihan varmalla!

    VastaaPoista
  2. kiitos näistä rehellisistä tunnelmista. tekee hyvää lukea muutakin kuin vaaleanpunaista höttöä tässä elämäni ensimmäisellä viimeisellä kolmanneksella.. tsemppiä, moni olisi valmis heittämään sen miehenkin pois, tuo on jo ihan lohdullista :)

    VastaaPoista
  3. Maalaistyttö: Kiitos tsemppauksesta. Nyt kun on antibiootit ja sähköinen lypsykone, alkaa olo jo helpottaa. Imetyskin sujuu jo vähän paremmin. Onneksi toisella kerralla tietää, että kaikki järjestyy kyllä loppujen lopuksi.

    hanna: Luulen, että se liittyy johonkin ihmeelliseen äitimyyttiin, että naisen pitäisi heti ensihetkistä rakastua silmittömästi vauvaan ja haluta luopua kaikesta vauvan vuoksi. Minulla ei ole mennyt niin. Minulla meni monta kuukautta vauvaan kiintymisessä ja olen koko ajan kaivannut omaa aikaa erossa vauvasta. Minusta jatkuva univaje ja vauvan loputon tarvitsevuus ovat välillä tosi raskaita asioita kestää.

    Tottakai siihen sekaan mahtuu paljon onnea ja liikutusta omasta pienestä lapsesta. Se on minusta kuitenkin vain äitiyden yksi puoli. Myös niitä pimeämpiä puolia pitää uskaltaa sanoa ääneen.

    Voimia sinulle viimeisille viikoille. Nuokaan viikot eivät ole enää niitä ihan viihtyisimpiä.

    VastaaPoista