Matkailun vaikeus

Jotkut ovat sitä mieltä, että lapsen voi ottaa mukaan mihin vaan. Minä olen tämän porukan kanssa eri mieltä. Ainakin kun kyse on 1,5-vuotiaasta lapsesta. Lasta ei vaan yksinkertaisesti voi tai kannata ottaa mukaan joka paikkaan. Tarkennuksena vielä, että lasta ei voi ottaa mukaan mihin vaan jos tahtoo että edes jollakin seurueen jäsenistä on mukavaa.

Lapsen voi tietysti ottaa mukaan ravintolaan syömään kolmen ruokalajin illallista, mutta se ei ole lapsesta mukavaa. Myös vanhempien tunnelmaa voi latistaa pöytäseurueen yhden jäsenen jatkuva karjuminen ja venkoilu. Lapsen kanssa menoja joutuu suunnittelemaan lapsen ehdoilla, eivätkä lapsen tarpeet aina vastaa vanhempien toiveita. Jos lapsi on sitä tyyppiä että nukkuu päiväunensa vain sängyssä tai auton turvaistuimessa, ei päiväunien aikaan voi tehdä mitään muuta kuin olla kotona tai autoilla. Tämä on tylsä todellisuus. Vaihtoehtona on rattaissaan rääkyvä lapsi suoraan Manaaja-elokuvasta.

Lapsiperheemme rajoitteet tulivat taas todetuiksi alettuamme suunnitella ex tempore road trippiä lomamme päätteeksi. Kääpiön unitottumukset ovat tarkat ja jos niistä poiketaan, on hän ihmisenä lähes sietämätön. Kääpiö vaatii tutun päivärytminsä autistista toteuttamista myös tien päällä. Laskeskellessamme roadtripin päivittäisiä ajomatkoja kääpiölle sopiviksi pyörittelimme päätämme suunnittelun vaikeudelle.

Vauvan kanssa matkailu oli helppoa. Vauva kun nukkuu useat päiväunet päivässä, eikä ole hirveän kiinnostunut siitä ollaanko museossa vai ostoskeskuksessa. Puolitoistavuotias ei pidä shoppailusta tai taidenäyttelyistä joissa mihinkään ei saa koskea. Puolitoistavuotias haluaa liukumäkeen ja läträämään veteen. Näiden rajoitteiden pohjalta päätimme lähteä matkaan ja katsoa mihin saakka pääsemme. Maanantaina alkaa arki ja kotipuistossa ehtii varmasti seisoskella ihan riittämiin.