Kello oli 06.40. Minä seisoin kylpyhuoneen peilin edessä ehostamassa itseäni ja olin juuri avannut keskustelun 4-vuotiaan kanssa maailmanrauhasta. Esikoinen istui vessanpöntön päällä odottamassa Pikku Kakkosen alkua ja päiväkodissa oli luvassa YK:n päivän juhlallisuuksia. -Tiedäksä mikä on YK? kysäisin lapselta ja tajusin samalla, että tähän kysymykseen pitäisi osata vastata myös itse, lapsen ikätason vaatimalla tavalla, koska eihän se tietenkään tiennyt.
-No se YK on sellainen paikka, missä eri maista tulevat ihmiset kokoontuu miettimään sellaisia asioita, että kaikilla maailman ihmisillä olisi hyvä ja turvallinen olla siellä maassa, missä ne asuu. Ne yrittää järjestää asioita niin, että lapset pääsisi kouluun ja että olisi rauha.
–Me kyllä välillä riidellään pikkusiskon kanssa, että ei oo aina meillä rauhallista, esikoinen ryhtyi pohtimaan.
-Siellä YK:ssa pohditaan rauhaa vähän isommissa asioissa. Kaikki riitelee vähän joskus.
Sanojani valikoidessani pohdin, onko lapsi kuullut koskaan sodasta. Ei varmaankaan. Toivottavasti ei. Ja niin jätin minäkin tuon sanan mainitsematta. En halua edes miettiä, kuinka vanhana lapsen täytyisi oppia ymmärtämään, mitä sota tarkoittaa. Keskustelimme hetken ihmisoikeuksista.
Ihmisoikeuskysymyksistä siirryimme sujuvasti meikkipohjan syvimpään olemukseen. Miksi sä laitat tota? lapsi kyseli seuraavaksi, kun sudin CC-voidetta naamalleni. -Tästä tulee iho tasaisemman väriseksi, päädyin vastaamaan ja samalla toivoin, että keskustelu päättyisi siihen. Siinä hetkessä tuntui, että meikit täytyisi heittää nurkkaan ja näyttää lapselle, että ihminen kelpaa ihan juuri sellaisena kuin on. Se, että kaikki kaunistautuvat itseään varten, ei minun mielestäni pidä myöskään ihan paikkaansa.
Lasta kuitenkin haluaisin suojella ulkonäkökeskeisyydeltä mahdollisimman paljon. Muutama viikko sitten Ylen dokumenttia Teemalta katsellessani ahdistuin, kun siinä todettiin, että 4-8-vuotiaiden tyttöjen leikit keskittyvät usean vuoden ajan pääasiassa siihen, kuka on kaikista kaunein prinsessa. Ohjelman katsottuani tunsin myös tarvetta kieltää teini-ikäisiltä interwebsit sekä ylipäätään kaikki kuvan tallentamiseen ja kommunikointiin soveltuvat tekniikkavehkeet. Ettei vaan mitään pahaa sattuisi kenellekään.
Mutta sitten haluan heittäytyä ahdistuksen jälkeen pinnalliseksi. Sodat ovat kaukana meidän arjesta ja huulipunan laittaminen ja mieluisiin vaatteisiin pukeutuminen on ihanaa. Kaunistautumisleikkien lisäksi lapsi pyöräilee, loikkii, valmistaa muovailuvahasta aterioita ja maukuu kuin kissa. Lasten ymmärrys internetistä ulottuu pääasiassa siihen, että sieltä löytyy Robin ja Frontside ollie. Elän hetkessä ja olen siihen tyytyväinen. Ajattelen isompia asioita sitten vaikka huomenna.
Lasta kuitenkin haluaisin suojella ulkonäkökeskeisyydeltä mahdollisimman paljon. Muutama viikko sitten Ylen dokumenttia Teemalta katsellessani ahdistuin, kun siinä todettiin, että 4-8-vuotiaiden tyttöjen leikit keskittyvät usean vuoden ajan pääasiassa siihen, kuka on kaikista kaunein prinsessa. Ohjelman katsottuani tunsin myös tarvetta kieltää teini-ikäisiltä interwebsit sekä ylipäätään kaikki kuvan tallentamiseen ja kommunikointiin soveltuvat tekniikkavehkeet. Ettei vaan mitään pahaa sattuisi kenellekään.
Mutta sitten haluan heittäytyä ahdistuksen jälkeen pinnalliseksi. Sodat ovat kaukana meidän arjesta ja huulipunan laittaminen ja mieluisiin vaatteisiin pukeutuminen on ihanaa. Kaunistautumisleikkien lisäksi lapsi pyöräilee, loikkii, valmistaa muovailuvahasta aterioita ja maukuu kuin kissa. Lasten ymmärrys internetistä ulottuu pääasiassa siihen, että sieltä löytyy Robin ja Frontside ollie. Elän hetkessä ja olen siihen tyytyväinen. Ajattelen isompia asioita sitten vaikka huomenna.
Tää sotajuttu on sellainen mitä mä olen paljon miettinyt, omassa lapsuudessa 80-luvulla sota oli läsnä, kun rauhanliike oli niin vahva - mutta samalla se tarkoitti sitä, että mä ainakin pelkäsin sotaa tosi paljon. Ja 4-vuotiaana hiekkalaatikolla leikittiin ydinpommia. Nyt 7-vuotias esikoinen kyllä tietää, mikä sota on, noin suunnilleen, mutta kun ei ole telkkaria enkä näytä lehdestä sotakuvia, niin sodasta ei ehkä ole kovin konkreettista käsitystä. Tosin kesällä Balkanilla matkatessa se varmaan tuli konkreettisemmaksi (niin kyllä itsellekin), ja 3-vuotiaillekin sana tuli tutuksi, ja se että sodassa talot menee rikki.
VastaaPoistaJa meikkaaminen. Mä perustelen sitä lapsille sillä, että se on tapana ja pidetään kohteliaana joihinkin tilanteisiin vähän meikata. Mutta onhan sitä vähän vaikea perustella ja samalla vakuuttaa, että kaikki on ihania ihan sellaisinaan.
Mä yritän miettiä, mitkä on mun omat ensimmäiset sotamielikuvat, mutta en muista. Persianlahti alkoi 10-vuotiaana ja sen muistan elävästi, mutta kyllä varmasti jo ennen sitä tiesi jotakin sodasta. Mä haluan uskoa siihen, että jos lasta suojelee sotakuvastolta, mielikuva sodasta säilyy abstraktina ja jotenkin vähemmän pelottavana. Mutta kyllä se ajatus ahdistaa hirveästi, että lapsi saa ihan pienenä väistämättä tietää, että ihmisiä kuolee, koska maat ja ihmisryhmät riitelee.
PoistaToi kohteliaisuus on hyvä selitys lapselle. Vaikka en mä kyllä ihan usko siihenkään, :D Mä mietin, että jos ihan oikeasti olisi sinut oman ulkonäkönsä kanssa, ei tarvitsisi meikata ollenkaan. Mutta en kyllä tiedä, meneekö se niinkään.
Hymyn naamalle sai esikoisesi analyysi YK:sta. :) Oikeastaan tuo selitys oli paljon parempi kuin mitä itse vaikkapa saisi omasta suustaan päästettyä, jos joku moista yhtäkkiä kysyisi. :D
VastaaPoistaTurvallisuusneuvosto selvittelemään meidän uhmaikäisten riitoja!!! Mun mielestä me tarvitaan rauhanturvajoukkoja!!! :D
PoistaJos saat jostakin tilattua rauhanturvaajia kotiisi, voitko ilmoittaa siitä mulle niin pistän kans hakemuksen vetämään. :D Tosin minulla kyllä ei ole uhmaikäisten tappeluita ratkottavana, mutta kävisköhän syyksi täti-ihmisen silmänruoka? :D
PoistaJoo, baskeripäisiä miehiä myös sulle! :D
PoistaMä ahdistun enemmän näistä prinsessajutuista ahdistumisista. Syy on se että tulee ajatus että olen sokea jollekin vaaralle. Miksi prinsessavaihekin haluttaisiin ohittaa?
VastaaPoistaKertokaas leluteekki ja blogin Liisa että mikä noissa uutisissa kauneusleikeistä aiheuttaa ahdistusta?
Äänensävyni ei paljastu kysymyksistä, eli lisään että en paheksu vaan kysyn neutraalisti.
-anri
Nyt on tekstiin tullut epähuomiossa väärä sävy, koska en mä ahdistu prinsessajutuista. Ahdistuin joskus pari vuotta stten, mutta en enää. Ehkä siitä ei ole tullut kirjoitettua blogiin ihan suoraan, mutta ainakin tuossa edellisessä Unelmista totta postauksen kuvassa on aineistoa siihen suuntaa.
PoistaTämän postauksen tekstissä viittaamassani dokumentissä prinsessavaihe linkitettiin pohjaksi sille, minkälaiseksi tyttöjen minäkuva muodostuu. Jos leikkii "kuka on kaunein" leikkiä usean vuoden ajan, se dokumentin mukaan väistämättä vaikuttaa tytön minäkuvaan. Minua tämä ajatus ahdistaa, mutta kuten tekstissäkin totesin, onneksi lapsi tekee paljon muutakin kuin leikkii prinsessaa. Mutta kyllä mua silti ahdistaa se todellisuus, että lasten arjessa sosiaalisessa mediassa, ja muutenkin, paljon perustuu siihen, miltä lapsi näyttää toisten silmissä. Internetissä lapsen kuvia arvioidaan ja hänen eri paikkoihin ja ihmisille lähettämänsä kuvat voivat päätyä ihan mihin vaan. Dokumentissa tytöt kertoivat, että olivat lähettäneet "intiimejä" kuvia itsestään poikaystävilleen ja he olivat sitten jaelleet näitä yleisesti.
Oman ulkonäön merkityksen kysymykset ovat varmaankin läsnä sekä tyttöjen että poikien elämässä, mutta kyllä mä koen, että se on etenkin tyttöjen maailmassa hyvin keskeinen asia ja siihen haluan vanhempana jotenkin vaikuttaa. Mä uskon, että verrattuna omaan lapsuuteeni, on tyttöjen todellisuus hyvin paljon raadollisempi. Siksi haluan pienestä pitäen vaikuttaa aktiivisesti siihen, että omat tytöt arvostavat omaa kehoaan ja olemustaan juuri sellaisena kuin se on. Me tytöt arvioimme liian usein itseämme sen perusteella, miten arvioimme muiden näkevän meidät. Se ajatus ahdistaa minua ja tätä sudenkuoppaa varten haluan omat tyttöni varustaa ajatusmaailmalla, johon kuuluu muutakin kuin kauneusleikkejä. Eli minä ahdistun tyttöihin kohdistuvista ulkonäköpaineista, en prinsessoista.
Kiitos Liisa viisaasta vastauksesta. Tämä vähän pahensi mun omia pelkoja, ei siksi että se olii todistanut jotain väärää vaan sen että huomaan tekeväni nykylapsista päinvastaisia johopäätöksiä. Kun katselen facebookissa 13-vuotiaita pikkuserkkuja ja heidän kavereiden kommentteja "aaw ihana olet ite<3"-tyyliin, oon ajatellut että onpa nykyään luottavaisia nuoria. Jännittää että entä jos tuo kaikki onkin oikeasti jotain kisaa tai arviointia,ja mä näen sen vain hienona tukiverkkoiluna.
VastaaPoista-anri
Kyllä se ulkonäön kehuminen voi varmasti toimia positiivisessakin mielessä. Ehkä homma muuttuu ahdistavaksi siinä vaiheessa, jos oma kuva ei kerääkään kehuja ja "tykkäämisiä" jostakin syystä. Yhdessä haastattelussa teinityttö totesi, että yleensä hän poistaa kuvan netistä, jos siihen ei tule paljon kehuja. Se on mun mielestä aika surullista.
PoistaEhkä näistä ilmiöistä ei tarvitse vetää aina kovin syvällisiä johtopäätöksiä, mutta kyllä siinä mun mielestä kulminoituu jotakin meidän ajalle tyypillistä ulkonäkökeskeisyyttä. Nuori ihminen saa vastakaikua etupäässä ulkonäöstään, eikä siitä minkälainen ihminen ihan oikeasti on.