maanantai 12. elokuuta 2013

Vanhassa vara parempi

Ravintolapöydällinen 4-vuotiaiden lasten äitejä kokoontui yhteen vaihtamaan kuulumisia. Kun tarjoilija vasta kaatoi kuohuviiniä janoisten naisten laseihin, oltiin jo päästy yksimielisyyteen siitä, että 4-vuotiaat ovat vaikeita ihmisiä. Aatelkaa, että voi niinku vihata sitä omaa lastaan ihan silmittömästi, yksi totesi. Toiset nyökyttelivät ymmärtäväisinä. Joo, siinä ei 2-vuotiaan sisaruksen uhma tunnu missään, kun se vanhempi lapsi on vaan ihan kamala. Taas ymmärtäväisiä nyökytyksiä.

4-vuotiaat pyöräyttelevät silmiään ja tuhahtelevat kasvatusyrityksille, ilmoittavat muuttavansa asumaan johonkin mukavampaan perheeseen, haukkuvat vanhempiaan ja uhkailevat milloin milläkin. Teillä on kaksi vaihtoehtoa, toteaa uhmakas 4-vuotias vanhemmilleen. Hän yllyttää pikkusisarensa tyhmyyksiin, valehtelee ja yrittää pelata vanhempiaan toisiaan vastaan. Kävelin kotiin pimenevässä illassa kevein askelin. Muidenkin 4-vuotiaat ovat kamalia. Toisten lapset olivat jopa keksineet raivostuttavampia ilkeyksiä kuin oma kullannuppu.

Ja sitten toisaalta kasvava lapsi tuo kolmosella alkavan kengännumeronsa lisäksi mukanaan myös suurta iloa yhä kauemmaksi jäävästä pikkulapsivaiheesta. Hänen kanssaan voi lähteä ravintolaan lounaalle ja jutella annoksia odotellessa ihan järkeviä. Voi koota 104 palan palapelejä. Luimmepa kesän aikana myös ensimmäisen yhteisen romaanimme. Huolimatta esikoisen mut äiti sä tiedät että mä en välitä muumeista hangoitteluista huolimatta kannoin kirjakaupan kassalle pinon niitä oikeita muumikirjoja. Ostosreissumme penseiden tunnelmien jälkeen Muumipeikko ja pyrstötähti kuitenkin tempaisi lapsen mukaansa ja pääsin askeleen eteenpäin lapsen yleissivistysmissiossani.

4-vuotias lapsi on myös hämmästyttävän pohtivainen. Kääpiö puheli kevään aikana useaan otteeseen unelmoivansa jonakin päivänä alkavasta balettiharrastuksesta. Katselimme lapsen tanssiesityksiä television edessä, luimme balleriinakirjoja ja harjoittelimme jalkojen asentoja, niin kuin ihan oikeat ballerinat. Lyhyen neuvottelun päätteeksi päätimme eräänä iltana miehen kanssa ilmoittaa esikoisen lasten tanssitunnille, häneltä asiaa sen kummemmin kyselemättä. Panttasimme tietoa tanssituntien alusta monta viikkoa, koska arvelimme lapsen aivojen halkeavan odotuksesta tanssitunneista tiedon saatuaan.

Sitten eräänä sunnuntaiaamuna paljastin kääpiölle, että muutaman viikon päästä alkaisi baletti. Lapsi vaikeni ja pohti kuulemaansa hetken. Mä luulen, että mun olisi parempi aloittaa vasta 5-vuotiaana. Mä taidan olla vielä liian pieni, hän totesi painokkaasti. Hämmästelin hetken ja tajusin, että lapsi on varmaankin oikeassa. 

Todella fiksu, ihan järjetön, aivan kamala, mielettömän ihana, tosi iso, ihan pieni. Äitinsä haastava tyyppi.

11 kommenttia:

  1. Ihan kuin meillä! Luetutin tekstisi myös miehelläni ja päivittelimme ääneen molemmat, miten tutulta kuulostaa. Onpa kiva kuulla, että muutkin nelivuotiaat on ihan kauheita (välillä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ei oo yksilöllisiä. Ja se on lohduttavaa :D

      Poista
  2. meille neuvolan täti sanoi mein keskimmäisestä että 4-vuotiaana lapsen pitäisi seestyä!. voi perhana että oltiin helisemässä kun lapsesta vaan tuli enemmän demoni! onneksi joku korjasi tuon väärän lausuman, ennenkun vietiin lapsi psykiatrille. (itsekin oltiin sen tarpeessa.) tuntuu että nyt nuorimmainen vetää vauhtia tuohon kilari-ikään. anna. mun. kaikki. kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän monia, jotka on epäilleet 4-vuotiaansa olevan jotenkin psyykkisesti häiriintynyt, kun lapsi on välillä niin suunnitelmallisen ilkeä. Mä myös luulin, että pahimman 2-vuotiaan uhman jälkeen on helpompaa, mutta kuinka väärässä olinkaan. :)

      Poista
  3. Ai etta, en siis ole ainoa jonka (kohta) nelivuotias on valilla aivan kun manaajasta ja on parhaimmillaan jaahylla ainakin joka 10min valein. Eilen esim. laittoi sun tayteen maitoa ja lavaytti sitten kadet pullollaan oleviin poskiin niin etta maitoa oli k a i k k i a l l a. En ees pystyny sanoon mitaan ne sanat jotka tuli mieleen ei oo nelivuotiaan korville.. Puhumattakaan sitten pikkuveljeen kohdistuvasta kiusanteosta, argh! Siis miten ihanaa etten ole ainoa, on tosiaan kayny mielessa etta nyt on kylla taysin epaonnistuttu tassa vanhemmuudessa. Loppuko taa vaihe koskaan???

    -Henkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijjoi. Mulle tuli kamala kiusaus kokeilla itse samaa temppua. Ehkä maltan kuitenkin. :D

      Poista
  4. Ikävä paljastaa ettei viiden vuoden ikä tuo asiaan juuri parannusta. Mutta teillä ei selvästikään ole kyse tyhmästä tyypistä - nuo edesottamukset vaativat selvästi jo melkoista aivotyöskentelyä. Hyvin tulee elämässään pärjäämään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tsempeistä! :D Kyllä tuo pärjää, vaikka nyt sylkeekin välillä ruokapöydälle ja levittelee sitä sitten ympäriinsä kädellään. Ehkä sekin tapa unohtuu jossakin vaiheessa.

      Poista
  5. Ai saatana, meillä on edelleen 3v 3kk esikoisella uhma päällä ja nyt jo huomaa, että kesken sen räkä poskella rääkymisenkin argumentit on fiksumpia ja heitot välillä todella osuvan ilkeitä... Huoh, olin toivonut edes pientä seesteistä hetkeä ennen kuopuksen (nyt 1v 2kk) uhmaa, mut ei sit väkisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu siltä, että tuollaisen pienemmän uhmaajan suoraviivainen rääkyminen on helpompaa sulattaa, kuin 4-vuotiaan taukoamaton urputtaminen asiasta kuin asiasta.

      Poista
  6. :D Meillä on 4v ja 6v lapset. Esikoinen on ollut jo vauvasta asti seesteinen pieni aikuinen, mutta tuo meidän kuopus - no hän on täysin eri planeetalta. Hällä ei ole pikkusisarusta höykkyytettävänä, mutta isosisko saa kyllä tuntea nelivuotiaan temput nahoissaan. Ja sitten välillä hän väläyttää jotain syvällistä pohdintaa elämästä ja universumista ja seuraavassa hetkessä karjuu että "Te varmaan haluaisitte, että minä olen kuollut!" Argh!

    VastaaPoista