maanantai 5. maaliskuuta 2012

Uusi yritys

Ulos lähtö tuntui tänään erityiseltä. Olin poistunut kotoa viimeisen viiden vuorokauden aikana kerran. Tulin viime viikolla vähän kipeäksi. Vähän sanaa käytetään nyt ironisessa hengessä. Sairastettuani perusflunssaa ensin 16 päivää, alkoi varsinainen tauti. Eikä nyt puhuta manflusta, johon mies sairastuu vartin sisällä vaimon ilmaistua olevansa flunssainen. Makasin neljä vuorokautta taju kankaalla punkan pohjalla. Onneksi on eläkeläisiä, sanon minä. Muut hoitivat lapset ja minä keskityin kuumehouruissa rykimään keuhkojani pihalle ja hautauduin nenäliinamyttyihin.

Jossakin horrosmaisten kuumetorkahteluitteni välissä Suomi sai uuden presidentin ja minua kehoitettiin palaamaan talouskasvun ja tasa-arvon nimissä vuoden päästä töihin. Hilkka Ahdekin ehti saada kenkää. Näin äidillisesti todettuna, se oli ikävästi tehty. Ikäväkseni totesin myös, että silloin kun saisi sairastaa nautinnolla rauhassa, on television katselu ja jäätelön syöpöttely viimeisenä mielessä.


Nyt on siis menossa tämän meikäläisen flunssan 23. päivä. En ole vieläkään terve. Olen tarpeeksi terve. En ole enää ihan vakuuttunut siitä, meneekö tämä tauti koskaan ohi. Keskityn nauttimaan siitä, että aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja joskus viime viikon aikana lumen alta on paljastunut ihanaa harmaata asfalttia.

6 kommenttia:

  1. Ajattelinkin jo, mitä sulle on tapahtunut. Kuulostaa kamalalta taudilta. Toivottavasti paranet pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en enää muista, miltä tuntuu, kun on terve! :D

      Poista
  2. Ei terve! Voimia. Onneksi aurinko tosiaan paistaa, kelaa kun olisi vielä pimeätä, räntäistä ja tieto siitä että kesään on vielä puoli vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan terve! Tässä on kuule enää pari viikkoa talvea jäljellä. Aamuisin on valoisaa. Mä jo mallailen välikausiasuja päälle. Suunta on ylöspäin!

      Poista
  3. Heippa, löysin just blogisi! Hauskoja juttuja, paitsi tämä. :( Meillä oli myös tuo TAUTI just viikkoa ennen kuin presidentti vaihtui ja koko jengi (3v ja 4kk lapset - huraa..)aivan taju kankaalla. Miehellä kylläkin manflu suurimmaksi osaksi aikaa ja päätin, että parempi olla puhumatta ihan hirveesti, kun otti niin paljon päähän ja on kyllä kamala hoitaa kipeitä lapsia kun on oikeesti kuumeessa. PS. Meillä Mies on huolissaan, kun hänellä on 35 astetta, ei oo totta - alilämpöö, vaarallista! Anna mun kaikki kestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei! Se fucking TAUTI kesti KUUKAUDEN!

      Sullakin on blogissasi hauskoja juttuja. Mä luulen, että toi sun miehen alilämpö voi olla jotenkin kytköksissä siihen, että se tietää että tuulihatut on in ja macaronsit out. Aika friikkiä.

      Poista