perjantai 23. maaliskuuta 2012

Tasapaino järkkyy

Onko joku jo laittanut lasten talvivaatteet kesäsäilöön? Minun tekisi kovasti mieli. Puhdistin eilen terassilta viimeiset lumikasat ja tuli riemukas olo. Olen aina välillä käynyt kurkkimassa ikkunasta, miltä lumen alta paljastunut puupinta näyttää. En kiinnitä huomiota pohkeeseen ulottuvaan lumimassaan siinä vieressä.

Olo tuntuu kevään alkaessa jotenkin väkisin positiiviselta, vaikka keho yrittää kovasti sanoa, että väsyttää. Minun on ollut vaikeaa nukkua viime aikoina. Hassua sinänsä, koska lapset eivät juuri heräile öisin. Nukun pilkkopimeässä huoneessa korvatulpat päässä, mutta jos satun havahtumaan, en pääse takaisin uneen.


Asiaa vatvoessani muistin erään äitikaverin maininneen, että hän alkoi kärsiä unettomuudesta lopetettuaan imetyksen. Aiheen googlettaminen ei tuottanut mittavia tuloksia. Sain kuitenkin oppia, että on olemassa imetyksen jälkeistä masennusta. Voin vakuuttaa, että tästä ei ole kyse. Imetyksen lopettamisesta on nyt toista kuukautta, enkä voisi olla tilanteesta enempää onnellinen. Ilmeisesti kuitenkin hormonitasapainon heitteleminen voi aiheuttaa masennuksen ohella myös unettomuutta.

Onko kenelläkään kokemuksia aiheesta? Kuinka kauan unettomuus voi jatkua ja mikä siihen auttaa?

10 kommenttia:

  1. mulla lisääntyvä aurinko aiheuttaa aina välillä pieniä unettomuuden kausia. Kesälläkin nukun vähemmän kuin talvella. Että tästä se sitten alkaa taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole koskaan ollut keväisin mitään nukkumisongelmia. En tiedä, voisiko valo vaikuttaa tänä vuonna eri tavalla.

      Poista
  2. Unettomuudesta ei ole kokemusta vaan loputtomasta väsymyksestä. Kolme kuukautta imetyksen lopettamisen jälkeen alkoi kiukku, raivo, kuolemanväsymus ja mielialojen heittely. Masennusta tai ei, mutta syytän hormoneja. Onneksi mieheltä heruu ymmärrystä, hän totesi vain että "tää on niin nähty ennenkin, nukkumaan siitä, mä hoidan pojan ja kodin". Nyt helpottaa jo. Toisaalta olen kuullut, että uniongelmiin ja kevätväsymykseen ei tarvita edes mitään hormonivaihteluita, ihan vaan valon määrän lisääntyminen voi yksinään järkyttää tasapainoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli myös aluksi ihan järjetön väsymys, joka ei lähtenyt nukkumalla. Oli vaan ihan koomassa koko ajan. Pahin kooma lähti pois, mutta nyt en sitten pysty nukkumaan vaikka väsyttää. Outoa.

      Poista
  3. Mulla on kokemusta unettomuudesta vuosien ajalta, vaikka nykyään uni tuleekin jokseenkin hyvin. Mua ei auttanut nää "tuuleta makuuhuoneesi" tai "juo lasi lämmintä maitoa". Lopulta mua auttoi jokin sellainen ajatus, että jos nyt valvon koko yön, niin ehkä nukun sitten seuraavana. Ja jos sekin vielä valvotaan, niin sitten kolmantena yönä ainakin nukutaan. Ts. valvomisen hyväksyminen, ja rauhallisena pysyminen. Vaikkei se helppoa ole yön pimeinä tunteina kun pelottaa seuraavan päivän väsymys ja hoidettavat asiat. Ja luulen että mua valvotti jotkut tunne-elämän hässäkät, jotka hyökki päälle yöaikaan, niitä kun sai selviteltyä niin sekin auttoi.

    Joskus söin mäkikuisma valmistetta, "luontaistuote masennuslääke", vaikka se kyllä virkistää joitakuita, mutta mulle vaikutti väsyttävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuossa unettomuudessa on se ärsyttävin puoli, kun miettii vaan että nyt on pakko saada unta kun kohta on jo pakko nousta. Eikä uni tietenkään silloin tule.

      Poista
    2. Mullakin on vuosien kokemus unettomuudesta. Pahinta se on silloin, kun valvomiselle ei ole mitään järjellistä syytä. Pyörin vain sängyssä ja olen levoton. Vaikka pienen vauvan kanssa valvominen on rankkaa, hyvin rankkaa, se on silti tietyllä tapaa helpompaa, koska on syy valvomiseen. Se syy ei väsymykseen auta, mutta ei tarvitse ainakaan miettiä, että miksi valvoo turhaan. Mulla unettomuus on pahimmillaan aina tietyssä kohdassa kuukautiskiertoa. Ja valvoin pajon myös imettämisen lopettamisen jälkeen.

      Mulla auttaa:
      -kynä ja paperi sängyn vieressä (kirjoitan mielessä pyörivät ja hoidettavat asiat ylös)
      -seksi
      -fyysinen rasitus, urheilu, ulkoilu
      -ei TV:tä ja tietokonetta 1h-2h ennen nukkumaan menoa

      Poista
    3. Mulla uni on aiemmin häiriintynyt, kun on töissä ollut stressiä, mutta nyt ei ole oikein mitään pähkäiltäviä huoliakaan. Uni ei vaan tule ja sitten sitä tuskailee ja pyörii.

      Hassua, miten kuukautiskierron aikanakin tulee vaihteluita. Vahvaa kamaa nuo hormoonit.

      Poista
  4. Hmm, minulla on sitten imetystä edeltävä unettomuus. Ihan yhtä kettumaista. Eikö luonto voisi nyt keskittyä nyt vaan olennaiseen ja imeä mehut irti vauvavuonna ja vapauttaa unet ja tissit muuten. Ei. Äitiys on ikuista ja kroppamme on mennyttä.

    VastaaPoista