torstai 12. tammikuuta 2012

Kehdosta kerhoon

Kääpiö aloitti tänään kerhon. Kaksi ja puoli tuntia, kaksi kertaa viikossa. Ensimmäistä kertaa ammattilaisten hoiviin. Pienen pieneen reppuun pakattiin kerhotossut, voileipä, maitoa ja vaihtovaatteet. Minä vilkutin ulko-ovella ja otin valokuvan muistoksi.

Edellisenä iltana herkistyin loikkiessani loskasäässä kotiin äitien virkistyspäivälliseltä. Shuffle valitsi iPodissa kappaleeksi My Cherie Amourin. Sama kappale soi radiossa, kun mies sai synnytyssalissa kainaloonsa paksuun kapaloon pakatun kääpiön. Muutaman drinkin jälkeen kerhoon meno sai elämääkin suuremman mittakaavan. Nyt se sama, parin viikon päästä kolme vuotta täyttävä käärö, tietää ja osaa omasta mielestään kaiken ja höpöttää loputtomilla tarinoillaan tainnoksiin aikuisen toisensa jälkeen. Vauva lähtee kerhoon. Itkuhan tuollaisia ajatellessa tulee.


Kääpiön lähdettyä miehen kyyditsemänä kerhoon, istuin juomaan aamukahvia ja toivoin, että lapsi muistaa ottaa kaikki mukaan leikkiin ja sanoo saisinko, jos haluaa jotakin. Pientähän tämä on, sanoi järki. Sydämessä tuntui jotenkin haikealta. Makasin sängyllä, kuljeskelin vauva sylissä ja katselin ikkunasta ulos. Pohdin, että tuntuupa pari tuntia pitkältä ajalta. Muistin, miten vauvan kanssa kotona kahdestaan käy välillä aika pitkäksi. Päätin ruveta lenkkeilemään.

Olipas siellä mukavaa, totesi lapsi kotiin tultuaan ja oli ylpeä, kun sai pitää pihalla huomioliiviä.

6 kommenttia:

  1. Hhmm. Sinulla on onni, saat leikkiä vauvailua nuo kerhoajat.

    Minä seisoin tänään kylmetttymässä räntäsateessa ja katselin kun viittävaille 2vee puistoilee...

    Tosin onhan yhden uhmaajan kanssa huomattavasti helpompi käydä valitsemassa maitopurkki, kun ei tarvitse lajitella kuin yhden jäljet :)

    Kerhot on mielestäni hieno asia! NYT osaan niitä arvostaa...

    VastaaPoista
  2. "Muistin, miten vauvan kanssa kotona kahdestaan käy välillä aika pitkäksi. Päätin ruveta lenkkeilemään." Täysin utopistinen ajatuskin mulle koko 2 lausetta.

    VastaaPoista
  3. Tuo on ihana, kun esikoinen pääsee kerhoon. Meillä poju vasta 2,5 joten ei kerhoilua tänäkään keväänä ilman äitiä. Niin ne vaan kasvaa isoiksi. Toiset 3 vuotta ja sitten ollaankin jo eskarissa ja koulutietä aloittamassa.

    On kyllä ihana olla vauvan kanssa kahdestaankin ja lenkkeilemään aion minäkin heti kun vauvan ikä sen sallii:)

    Missä sairaalassa muuten kapaloidaan jo synnytyssalissa? Mä oon molemmat lapseni synnyttänyt Tyksissä ja siellä on ensimmäiset 6-12 tuntia vauva ollut äidin/isän paidan alla vaippa päällä ihokontaktissa.

    VastaaPoista
  4. Meillä on samis reppu! Ja nyt muuten myös kaikilla neljällä ne taannoin puheena olleet Reiska-perhetohvelit.

    Sellastakin jäin miettimään, että aika monia ihmisiä, myös huomattavasti kolmevuotiaita vanhempia, voisi kuvata noin, että "tietää ja osaa omasta mielestään kaiken ja höpöttää loputtomilla tarinoillaan tainnoksiin aikuisen toisensa jälkeen". Epäilemättä ajoittain myös allekirjoittanutta.

    VastaaPoista
  5. Minä ihan liikutuin myötätunnosta... Ajatella millaista on, kun lapsi menee eskariin, kouluun, pääsee yläkoulusta- muuttaa kotoa! Kääk! Mutta kyllä sen vaan huomaa, miten ne 3-vuotiaat (huomaan jo, että meillä tämä 2-vuotias) tarvitsee niin paljon enemmän puuhaa, mitä ei yksinkertaisesti itse jaksa aina lapselta "purkaa". Ja kaverit käy koko ajan tärkeämmiksi...Melkoisia energiapakkauksia nämä lapset :) !

    VastaaPoista
  6. Rouva Trikoo: Joo, paitsi mä en niin tästä vauvailusta välitä. Paitsi onhan tämä hyvää vaihtelua, kun vauvan kanssa on helpompaa tehdä omia juttuja. Voi lähteä vaikka reippailemaan.

    Oi musi mutsi: Kun on tottunut hääräämään tauotta kyselevän lapsen kanssa, tuntuu vauvan kanssa hengailu jotenkin vähän tylsältä. Paitsi oli mulla kyllä esikoisen vauva-aikanakin tylsää ja kävin silloin vielä lenkilläkin. Meitä on moneksi.

    Iiris: olen kyllä iloinen, että paikka saatiin. Naistenklinikalla kapaloitiin ainakin molemmat meidän lapset. Synnytyksen jälkeen ei synnytyssalissa oltu varmaankaan tuntia pitempään. Heti synnytyksen jälkeen vauva oli puseron sisällä, mutta ennen siirtymistä perhehuoneeseen vauvat kapaloitiin.

    Hups: Mä toteutin puhtaasti omia mielihalujani tässä reppuasiassa. Taisin huomatakin sen repun siinä sun kuvasarjassa. Ja mua kuvaa lähinnä toi kaiken tietäminen ja osaaminen.

    Niin ja nyt sitten vaan perheelle tossut jalkaan ja lampaantalja kainalossa sitä perhepotrettia ottamaan.

    bleue: 3-vuotias on jo kyllä sen verran vanha ja seurankaipuinen, etten kyllä jaksaisi enää kotona hoitaa, jos ei olisi tätä nuorempaa. Päiväkoti on näille jo ihan hyvä paikka.

    VastaaPoista