perjantai 17. kesäkuuta 2011

Kakkakalenteri

Olen viime päivinä touhottanut paljon pissasta ja kakasta. Minä olen nimittäin pitänyt kakkakalenteria. Kakkakalenteriin merkataan kellonaika, jolloin pissa tai kakka on tullut ja mahdollisesti myös ruokailuaika. Minulla ei ollut harmaintakaan aavistusta, kuinka usein 2-vuotiaan täytyy käydä pissalla, joten päätin tilastoida ruumiintoiminnot. Kiehtovaa, eikö?


Olen paitsi listaihminen, myös hyvin tehtäväorientoitunut. Kun jotakin tehdään, tehdään sitten kunnolla. Nyt tehtävänä on ollut kääpiön luopuminen vaipoista. En jaksa jatkuvasti tivata kääpiöltä, olisiko nyt aika käydä potalla. Tässä arjen pyörittämisessä on paljon parempaakin tekemistä. Taulukoinnin avulla pystyin kohdentamaan suostuttelun tarkemmin, kun muistissa oli edellisen lirautuksen kellonaika. Melkoista neroutta, sanon minä.

Yhdessä amerikkalaisessa synnytys-realityssä tuore ensikertalaisäiti kirjasi vielä monta kuukautta vauvan syntymän jälkeen taulukkoon ylös, milloin vauva oli pissannut tai kakannut. Kuulemma lääkäri oli sairaalasta kotiin lähtiessä kehoittanut kiinnittämään pissaamisen tiheyteen huomiota. Äiti arveli, että myöhemmin on hauskaa lueskella vanhoja ulostusmerkitöjä. Minä olen päättänyt lopettaa kakkakalenterin nyt kahden päivän tilastoinnin jälkeen. Toistaiseksi maailmassa on vielä parempaa luettavaa ja tehtäväkin on jo öitä lukuun ottamatta suoritettu.

2 kommenttia:

  1. Siis. Kulkeeko teidän 2-v ilman vaippaa? Vai miten saat ajat kirjattua? Kyselee "aiheeseen perehtyvä".

    VastaaPoista
  2. Ongelma oli alunperin siinä, kun uhmakas tytär ei suostunut käymään ollenkaan potalla, eikä myöskään vaihtamaan monesti edes vaippaa. Ostettiin kääpiölle pikkuhousuja, joista oli hyvin innoissaan ja vaipat jätettiin kokonaan pois kertaheitolla yötä lukuun ottamatta.

    Välillä sain kääpiön suostuteltua potalle, välillä meni omatoimisesti, mutta aina ei tullut mitään. Aloin mennä laskuissa sekaisin, kun en muistanut enää milloin pissa oli vihdoin tullut.

    Nyt vajaan viikon vaipatta olon jälkeen ei tyttöä enää ole tarvinnut paljoa muistutella, vaan huomaa itse jo molemmat hädät, eikä turhia istumisia enää tule. Ikä on siis 2v ja 4kk.

    Kaikkea sitä tulee internettiin kirjoiteltua!:)

    VastaaPoista