Päätin lopulta nitistää ikuisuusflunssani, tavoistani poiketen, luonnonmukaisin keinoin. Napostelin päivällisellä peukalonpään kokoisen raa'an valkosipulinkynnen. Totesin, että nuhan piilottama makuaistini on edelleen tallella ja että valkosipuli polttelee mukavasti yskänraatelemaa kurkkua mahaa kohti laskiessaan.
Loppuilta menikin sitten mahalaukun poltetta tunnustellessa. Tajusin myös viisaana jälkeenpäin, että kakkonen saa iltamaitoonsa mukavan tujun nyanssin luomulääkkeistäni. Ehkä ylitulkitsin vauvan sätkimisiä, mutta hänellä näytti olevan maitoa imiessään jotenkin epätoivoinen ilme, eikä oikein suostunut nukahtamaankaan. Huusi sellaista omituista kiljumisitkua melkein puoli tuntia. Ajatteli varmaan, että kiitti vaan mutsi, kun sisuskalut olivat tulessa.
No, tarkoitus oli parantaa meidän kaikkien elämänlaatua, koska kipeänä en ole maailman parasta seuraa lapsille tai aikuisille. Mies jo tuossa huomautteli jostakin asenneongelmasta -ja oli tietenkin niin väärässä.
Valkosipuli taisi kuitenkin alkaa tehdä tehtäväänsä ja koin, en nyt ihan ihmeparantumista, mutta parantumista kuitenkin. Tänään olen jo hyvää vauhtia matkalla takaisin kisakuntoon ja ajattelin ottaa vielä varmuuden vuoksi vähän lisää valkosipulia. Vähän vähemmän kuin eilen.
Sain äidiltäni hyvän vinkin, että liottaa niitä valkosipulinkynsiä (tai murskattuja kynsiä) hunajassa ja juo koko höskän lopulta. Luulis, ettei niin pahan makusta ole maidossakaan. Meillä on syöty aina paljon valkosipulia eikä taapero ole moksiskaan siitä mausta, eli on tottunut:)
VastaaPoistaHyvä vinkki! Seuraavalla kerralla teen juuri noin. Onneksi tällä erää kynsiä ei enää tarvita. Meillä tehdään vähittäistä siedätyshoitoa taaperolle myös chilin suhteen. :)
VastaaPoista