Viime syksynä opin Helsingin kaupungin puistoasioiden kanssa puuhastelevalta virkamieheltä, että kaupungin vanhimmat puiston penkit ovat peräisin viime vuosisadan alkupuolelta. -1910–1920-luvulta, muistelen. Tuon ajan penkkejä ei ole enää kovinkaan montaa, sillä varaosat alkavat olla kortilla ja ryyppyporukoilla on tapana nostella lähemmäs satakiloisia rohjakkeita roikkumaan puiden oksistoihin ja ties mihin. Uudet puistojen penkit pultataan kiinni maahan.
Olen viime syksystä lähtien alkanut kiinnittää huomiota noihin penkkivanhuksiin. Minua ilahduttaa tieto, että niillä on takanaan historiaa yhden itsenäisyyden ajan verran. Tänään istuin syömään lounasleipääni yhdelle penkeistä ja pohdin, mitä kaikkea se onkaan vuosien varrella nähnyt.
-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.
-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti