Drinkkivinkkejä taaperoille

Kesäloma, jota voisin nimittää myös päättymättömäksi uimavahtivuoroksi, on jo onnistunut häivyttämään muististani viikonpäivät. Niillä ei ole toistaiseksi mitään merkitystä ja se on iloinen asia. Olen myös lähes päivittäin iloinnut siitä, että lapsia on meidän perheessä kaksi. Minun kärsivällisyyteni ei taivu dialogiin 14 tuntia taukoamatonta puhetta tuottavan 4-vuotiaan kanssa, vaan tarvitsen hengähdystaukoja ja hiljaisuutta. Pikkusisko jaksaa kuunnella siskonsa loppumatonta tajunnanvirtaa, osallistua innokkaana hiekkakakkukutsuille, toimia uimakaverina ja samalla mahdollistaa aikuisen hetkittäisen keskittymisen kaunokirjallisuuteen. Loman seitsemäs päivä menossa ja jo toinen romaani puolessa välissä. Herkistyn pelkästä ajatuksesta.

Olen kuitenkin viettänyt myös laatuaikaa lasten kanssa ja opettanut heitä valmistamaan mojitoja. Ukin viljelemät minttupuskat innostivat aikuiset mojitoreseptikisaan ja lupasin juomiamme ihailevalle esikoiselle lapsillekin sopivan version. Helteiseen iltapäivään sopiva drinkki syntyi (tittididii) -Jättämällä drinkistä rommi pois!!! Limelohkoja, sokeria ja mintunlehtiä survotaan lasin pohjalla, lasi täyteen jäitä ja päälle kivennäisvettä, tai missyä, kuten meillä sanotaan. Ja hyvää oli.

Loman ainoana miinuspuolena on tähän mennessä ollut se, että minulla on ollut ihan liikaa aikaa miettiä lapsen eritteisiin liittyviä kysymyksiä. Ehkä myös mökkiolosuhteet huussin ja virtaavan veden suhteen ovat pitäneet aihepiirin sopivasti mielessä.  Päiväkotiin siirtyminen ei ole tuottanut minkäänlaista toivomaamme ryhmäpainetta kakkosen wc-toimissa aktivoitumiseen. Ajattelimme hoitavamme kakkosen vaipattomuuskoulutuksen parissa viikossa kesäkauden alettua, kuten esikoisenkin kanssa teimme. Rehellisyyden nimissä on myös todettava, että ennen kaikkea myös tuleva anoppilareissu valoi minuun uutta pottatarmoa, sillä kuulen jo nyt korvissani anopin "ystävällisen ihmettelyn" kakkosen vaipankulutuksesta. Housuttomien hellepäivien myötä olemme kuitenkin tajunneet, ettei 2,5-vuotiaallamme ole minkäänlaista etukäteiskäryä ykkös- tai kakkoshädän suhteen. Ei minkäänlaista. Potalle houkutteluihin hän vastaa joko ei halua, enpäs, ei nyt tai ihan vaan EI. Hän on uhmaikäinen.

Termi lapsentahtisuus aiheuttaa minussa pääosin puistatuksia. Yleensä minun mielestäni lapsentahtisuuteen vedoten a) Perustellaan aikuisen jaksamattomuutta tai haluttomuutta opettaa lapselle uutta taitoa.  b) Muotoillaan aikuisen omia tarpeita ja tahtia lapsen tarpeiksi ja tahdiksi. c) Halutaan tehdä jostakin ihan tavallisesta asiasta jotenkin erityistä ja ideologista. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että lapsella on tässä asiassa oma  tahto ja tahti. Hän ei ole valmis ja minä luovutan.

Keskikesämökkijalat

Kesäloma!!! Tänä vuonna se tuntuu enemmän ansaitulta, kuin aikaisempina neljänä vuotena, kun odottelin kotirouvana miehen loman alkua. Töistä lähtiessä en itkenyt, vaikka kyyneleet tuntuivat kurkussa. Aiemmin päivällä vetistelin kahvihuoneessa, kun toisten tiimien työkaverit olivat valmistelleet minulle lauluesityksen ja ojensivat kukkia. Pariakymmentä minuuttia ennen lähtöäni minulle ojennettiin oman kahden hengen tiimimme puolesta hieman hämmentävämmissä tunnelmissa ruusupuska. Sanoin kiitos ja hymyilin, vaikka olisi tehnyt mieli huutaa.

Raahasin kamppeeni juna-asemalle ja poltin laiturilla työkaverin tarjoaman tupakan. Kotona pakkasimme auton ja hurautimme Ellan ja Aleksin säestämänä kesämökille. Nyt  nautitaan lomapäivistä, kääpiö ilmoitti juhlallisesti takapenkiltä. Perille päästyämme menin saunaan, grillasin ja join sopivasti punaviiniä. Viikkokausia mielessä kehää kiertäneet ahdistavat työpaikka-ajatukset tuntuivat yhtäkkiä täysin epäolennaisilta. Rintaa ei enää puristanut ja ajatukset suuntautuivat tulevaan. Enää ei tarvitse kirjoittaa tästä.

Tälle kesälomalle en pakannut mukaan yhtään kurssikirjaa, vaan Pulkkista ja Oksasta. Olen ostanut itselleni lomavaatteeksi hippikaavun ja suunnittelen pukeutuvani pääosin trikooseen seuraavat viisi viikkoa. Nukun, syön hyvää ruokaa, luen, olen tekemättä mitään ja olen lapsille läsnä. Nautin lomasta.

Aamukymmeneltä, loman ensimmäisenä päivänä, kääpiö sai valmiiksi 35 palan palapelinsä ja totesi, että nyt mä rupeen jumppaamaan. Sitten hän marssi huoneeseensa ja kaivoi muumimatkalaukustaan esiin tahriintuneen vaaleanpunaisen jumppapukunsa ja samaan sarjaan kuuluvat pieneksi jääneet jumppatossut. Pukeuduttuaan balettiunelmaan hän siirtyi hyppimään kesämökin tuvan matolle haarahyppyjä. Lapsi on luonnoltaan aktiivilomailija. Pituushyppynäytöksiä hiekkarannalla, taukoamatonta puheen virtaa, hiekkakeitoksia ja balettitaivutuksia. Minä keskityn miettimään, mitä söisin seuraavaksi ja kannattaisiko nukkua vielä yhdet päiväunet.

Hyvää juhannusta teille kaikille!

Ilon kautta

Viime viikot ovat olleet melko piinallisia. Tai ei ehkä kuitenkaan melko, vaan todella. Olen tutustunut rintaa puristavaan ahdistuksen tunteeseen perinpohjaisesti. Oli masentavaa tajuta, että irtisanoutumiseni oli selitetty ylemmille tahoille kertojalle sopivalla tavalla, eikä minun näkemystäni enää tarvittu. Syy lähtööni ei ollutkaan rakenteellisissa ongelmissa, jotka minun mielestäni olisi pitänyt ottaa vakavasti, vaan jälleen kerran ihan vaan minussa. Minä olen liian sitä ja liian vähän tätä, enkä ymmärrä että olen väärässä. Tuntuu ahdistavalta, että minusta voidaan noin vain tehdä ihminen, joka minä en ole. Niinpä olen laskenut jäljellä olevia työpäiviä, hengitellyt syvään ja nieleskellyt salakavalasti hiipiviä vääryydentunteen kyyneleitä ja yrittänyt unohtaa kaiken paskan. 

Ahdistustani ovat lievittäneet:

- Hyvä aamiainen. Kahvila-aamiainen leivoksella ennen aamupalaveria tai vadelmia ja mustikoita työpöydän ääressä nautittuna. 

- Hey Ya! Ja tähän kolme taputusta. Tämä alkukesä painuu mieleeni aikakautena, jolloin heiluttelin sitä niin kuin polaroid kuvaa toistuvasti ja peränjälkeen. Enkä ollut silloin yhtään ahdistunut.

- Riesling. Jääkylmänä, työpäivän jälkeen, ihanan päivällisen seurana, joka nautitaan ulkoilmassa.

- Baaritupakat. Ne on kaivettu laukusta esiin hieman useammin kuin anniskeluravintolan ulkopuolella. Niitä on polteltu ärtymykseen katukivetyksen reunalla kykkien matkalla palaveriin, iloon uuden työsopimuksen kirjoittamisen jälkeen ja ihan vaan sen kunniaksi, että jälleen yksi työpäivä on ohi.

- Aamuneljään tanssiminen. Ja havahtuminen siihen, että baarista kesäyönä kotiin hipsiessä aurinko kajastaa jo taivaanrannassa. Ja elämä on hetkittäin ihan niin kuin silloin joskus.

-Countdown. Päivien laskeminen ja sisäinen kutkutus sillä hetkellä, kun kolmen jäljellä olevan päivän kohdalla voi laskentametodin vaihtaa päivistä tunteihin.

Huomenna on viimeinen työpäivä. Teen työni niin hyvin kuin osaan, kannan roskiin kasan paperijätettä, ruksin viimeiset post-it lapulle kirjaamani hoidettavat asiat hoidetuiksi, pakkaan mattoni ja kahvipannuni Ikean kassiin, jätän avaimet työpöydälle ja lopetan ahdistuneena olemisen. Matkalla kotiin joko itken tai nauran. Ja ehkä hyräilen mielessäni tämän kappaleen kertosäettä.

Painajainen perheessä

Kahden hyvin haasteellista murrosikää läpikäyvän lapsen äiti oli meillä kyläilemässä jokin aika sitten. Seurattuaan tunnin verran meidän perheen kotitunnelmia, hän totesi, että uhmaikäisiin verrattuna kotoa karkailevien teinien kanssa on oikeastaan ihan mukavaa.

Sisarussuhteessa/kehitysvaiheissa/elämässä/olemassaolossa on menossa huonompi kausi. Lapset tappelevat keskenään lähes taukoamatta -lyövät ja tönivät toisiaan, kieltäytyvät minkään tyyppisestä vuorottelujärjestelmästä lelujen suhteen ja roikkuvat kiinni toisissaan tästä huolimatta. Koko ajan äläää ja auuu. Jos siskoksilla ei ole riitaa keskenään, he keksivät hyvin nopeasti jotakin yleistä valittamisen aihetta. Vaatetus, ruoka, kauppaan lähtö, miksi en saa mennä kaverille tai tunkea helmiä rauhassa sieraimiini. Illat ja viikonloput ovat siis perheen laatuaikaa parhaimmillaan. Tää päivä tuntuu kestävän ikuisuuden, voihkin miehelle sunnuntaina lounasaikaan. Vielä kahdeksan tuntia nukkumaanmenoaikaan. Sitten lähdimme ostoskeskukseen riitelemään kenkien sovittamisesta.

-Entä jos kesälomallakin on tämmöstä? olemme kyselleet toisiltamme useasti viime viikkoina. Joinakin päivinä pudistelemme päitämme ja toteamme toisiamme rauhoitellen -Ei voi olla. Toisina päivinä toteamme lamaantuneina -Melko suurella todennäköisyydellä. Edessä on parhaimmillaan viisi viikkoa riiteleviä lapsia. Täytyy hengitellä syvään pelkästä ajatuksesta.

Asevelvollisuus

Jos ihmisen todelliset sävyt nousevat esiin nälkäisenä, väsyneenä ja ärtyneenä olen minä siinä tapauksessa sellainen pojille pyssyjä ja tytöille pinkkiä ja poninhoitoa tyyppinen äiti. Edellisestä ruokailusta oli kulunut viisi tuntia, työpäivä oli ollut raskas, minä olin väsynyt ja juuri saanut tietää että kääpiön kaverin synttärijuhlat alkoivatkin tuntia oletettua aikaisemmin, eli tunnin päästä. Yhtäkkiä tuli siis myös kiire.

Harpoin lelukauppaan ja pyysin myyjää opastamaan minut 5-vuotiaan pojan sielunmaisemaan. Juhlakaluina synttäribileissä olivat kumpaakin sukupuolta edustavat kaksoset, joista poikapuolista en ollut koskaan tavannut. Mistä pojat tykkää, tiedustelin myyjältä. Hän käveli suoraa päätä asehyllylle. Nää on kyllä hirveen suosittuja. -Eihän lapselle voi aseita ostaa, ajattelin ensimmäisenä. Onko jotain muuta? 

Kävimme läpi hyrrät ja jotkut taisteluhärpäkkeet. Ääntelehdin epätoivoisen päättämättömyyden puhinaa ja jatkoimme matkaamme sesonkihyllylle. Myyjä esitteli minulle jälleen aseita, nyt erikokoisia vesipyssyjä. Kävin mielessäni eettistä painia. Aseet ovat normaali osa poikien kehitystä. Eihän lasten pidä ampumista leikkiä. Olihan meilläkin vesipyssyjä. Tämä on ihan liian sukupuolistereotyyppistä. Hauskoja lelujahan nämä ovat. -Ai kanta-asiakastarjouksessa puoleen hintaan vai? -Ok. 

Kun pojan lahja oli hoidossa, pääsin takaisin tutulle maaperälle. Onko teillä niitä vaaleanpunaisia tyttölegoja? Valitsin muutamassa sekunnissa jalkapalloilijatytön ja poninhoitotytön välillä ja kiikutin synttärilahjat kassalle. No tulipahan stereotyyppistä settiä, totesin paketoidessani lahjoja paketointipisteellä muutamaa minuuttia myöhemmin. Jatkoin päivittelyä kotosalla lapset päiväkodista hakeneelle miehelle. Mutta ei kai niistä aseista mitään haittaa ole, oli meilläkin vesipyssyt lapsena ja ne oli kylpyleluina kivoja. -Ai, ei meillä vaan ikinä ollut pyssyjä, totesi kahden veljen kanssa kasvanut aviomies. Just, no musta tuli ihan ok kuitenkin, totesin lannistuneena. 

Mitä sanoo lukijakunta. Pyssyt lapsella -Onko ok?

Jag är på väg, Mikael

Kesäloma lähenee. Tänä vuonna lasken ennenkuulumattomalla innolla, hetkittäin ahdistuksella, päiviä sen alkuun. -Tai ehkä pikemminkin työsuhteeni loppuun, mutta samaan syssyyn ajoittuva loman alkukin on jo itsessään mukava asia puolen vuoden tiiviin työrupeaman jälkeen. 

Vietettyämme pari viime kesää Manner-Suomen kamaralla, päätimme tänä kesänä risteillä/yhteysalustella Ahvenanmaalle muutaman yön reissulle. Yritän pitää mieleni iloisen avarana. Lapset ovat jo sen verran isoja, ettei päivärutiinien noudattaminen sanele ihan kaikkea menemistä. Ehkä meillä voi jopa olla ihan rentoa ja mukavaa. Yritän nyt tässä unohtaa sen tosiasian, että meillä on perheessä kaksi uhmaikäistä lasta.

Lasten kanssa hotellimatkailu on nukkumisjärjestelyiden vuoksi ihan perseestä, joten suunnittelemme yöpyvämme leirintäalueiden mökeissä. Myös sana asuntoauto on mainittu. Muodostukoon tästä jälleen yksi lenkki ketjuun nimeltä asioita joita en vittu ikinä aikonut tehdä mutta minulla on lapsia ja olen vähintäänkin henkisesti keski-ikäinen juntti. Tähän suuri huokaus. Karavaanarimielikuvissamme istuskelemme miehen kanssa lasten nukkumaanmenon jälkeen asuntoauton vierellä mukavasti (hyttysten syötävänä) retkituoleissamme. Kesäilta on aurinkoinen, valkoviini kylmää ja me keskustelemme kaunokirjallisuuden lukemisen lomassa yhteiskuntapolitiikasta.

Nyt kaipailen vinkkejä mukavista ahvenanmaalaisista mestoista -hyvistä leirintäalueista ja majoittumispaikoista, ravintoloista, näkemisen arvoisista kohteista sekä lapsille suunnatusta tekemisestä. Minä en tiedä Ahvenanmaasta juuri mitään. Sen tiedän, että minun matkani ei ole täydellinen ennen kuin olen saanut jonkinasteisen kontaktin Mikael Björklundiin. Suosituksia jakoon! 

Joku raja

Otin töistä lopputilin. Loparit. Irtisanouduin. Päätin työsuhteeni. Hanskat tiskiin. Synonyymit loppuvat kesken ja niin loppui minun kärsivällisyytenikin. Olen iän myötä tullut yhä tietoisemmaksi siitä, että kaikkea ei tarvitse sietää ja että intuitioon täytyy luottaa. 15 minuutin lounastaukooni kohdistuvan passiivisagressiivisen vittuilun jälkeen intuitioni sanoi, että nyt riitti. Kuukausien varrelle mahtui liian monta hetkeä, joiden päätteeksi ajattelin, että ei tällaista voi olla. Taisin tirauttaa muutaman kyyneleen wc-tiloissakin. Sitten seuraavana päivänä ilmoitin, että tämä on sellainen työyhteisö, jossa en voi tehdä työtäni. Samalla kaikki suunnitelmani menivät uusiksi, mutta niin elämä välillä yllättää. 

Lähtöilmoituksen jälkeen olo keveni hieman. Kuuntelin työmatkoilla pohjoismaisia euroviisukappaleita, koska ne lievittivät hetkellisesti töihinmenoon liittyvää ahdistusta. Sitten laitoin työnhaun toden teolla päälle ja vaihdoin työmatkojen soundtrackiksi Beastie boysien Sabotagen. Paria haastattelua myöhemmin sain puhelun, että en saanut hakemaani puolen vuoden pestiä. Ikuisuudelta tuntuvan muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen minulta kuitenkin kysyttiin, voisinko tulla heille hommiin useammaksi vuodeksi eteenpäin, kun olen niin hyvä hakija. Hypähtelin pienen työnsaantitanssin työhuoneeni suljetun oven suojissa. Huh. Töistä lähtiessäni vaihdoin Sabotagen Check It Outiin.

Sain ihan kunnollisen kesälomankin, kun uusi työ alkaa vasta elokuussa. Ihan eri homma kuin nykyinen, mutta uskon vahvasti kohtaloon ja siihen, että näin asioiden kuuluikin mennä. Perjantaina on aihetta juhlaan.

Annetaan, jos otetaan

Merkittävin ekotekoni on varmaankin kahden samaa sukupuolta olevan lapsen synnyttäminen samaan aikaan vuodesta. Vaatteiden, kenkien ja muun tilpehöörin kierrätysaste on korkea. Jos on ostanut jotakin äitien suosiossa olevaa merkkituotetta, voi vaatteet saada myytyä vielä eteenpäinkin ihan mukavalla hinnalla.

En ole toistaiseksi löytänyt itsestäni lasten merkkivaatteista innostuvaa puolta, joten suurin osa sisävaatteista on hankittu osastolta halpavaateketju. Tämä taasen tarkoittaa sitä, että vaatteiden jälleenmyyntiarvo on minun arvomaailmassani pienempi kuin myyntitouhuun vaadittava energia. Ei siis kannata.

Olen viime päivinä siivonnut varastoja ja löytänyt kasseittain pieneksi jääneitä lastenvaatteita, joita kumpikaan tytöistä ei voi enää käyttää. Ihan ehjiä, vähän kulahtaneita vaatteita ja kenkiä, joita joku voisi ihan hyvin vielä käyttää. Minä haluan päästä näistä Ikean kasseista eroon, mutta nyt en keksi, minne vaatteet voisi viedä. Onko teillä vinkkejä, mihin lasten kamppeita voisi lahjoittaa? Missä vaatteet menisivät tarpeeseen ja ne otettaisiin ilolla vastaan? Vinkkejä kaivataan lähinnä pääkaupunkiseudulle. Mitä Leo Stranius tekisi?