Tein tänään päivähoitohakemuksen. Itse asiassa yritin tehdä hakemusta jo muutama päivä aiemmin, mutta hakemukseen ilmestyi punainen teksti, jossa kerrottiin ettei hakemusta voi tehdä, jos hoidon tarpeen alkuun on niin pitkä aika. Taidan olla hyvissä ajoin liikkeellä, mutta hakemus rauhoitti mieltäni. Tälle elämänvaiheelle on tulossa vuoden päästä loppu. Neljä ja puoli vuotta. Hakemusta naputellessani tunnelmat olivat kuin lomamatkaa varatessa. Nyt on jotakin odotettavaa.
Esikoisen kanssa on ollut viime aikoina vähän raskasta. Vähän sanan voi jättää edellisessä lauseessa huomiotta. Jos kääpiö ei väitä vastaan tai kieltäydy tottelemasta minua, hän kysyy minkätakia. Loputtomasti. Siihen vielä lisäksi yksi kireäpinnainen 1,5-vuotias. Nuo kaksi eivät oikein tule toimeen keskenään, mutta eivät silti malta olla toisistaan erossa. He takertuvat minuun kuin takiaiset ja välillä tuntuu siltä, että en saa henkeä. Kuuntelen kiljumista, riitelyä, huutoa ja mankumista aamusta iltaan. Ja tätä parhautta olisi vielä vuoden päivät edessä. Minulla ei ole suuria odotuksia ilmapiirin muutoksen suhteen lähikuukausina.
Ja toisaalta minä haluan olla kotona. Pystyn pääsemään ajoittaisesta vitutuksesta yli, vien lapset puistoon tapaamaan toisia lapsia ja luen iltapäivällä ääneen kirjoja. Uskon, että näin on pienemmälle parempi. Muistan, että ehdin kyllä tehdä töitä vielä vuosikausia. Opetan lapsille, miten riitoja sovitaan ja miten toisia ihmisiä kohdellaan ja kaipaan takaisin töihin.
Nyt elättelen toiveita siitä, että koen jonkinlaisen kotiäitiherätyksen ja alan innostua kaikenlaisista lapsitapahtumista ja lasken innostuksesta alleni kun Polarn O. Pyretin ja Mini Rodinin uudet vaatemallistot julkaistaan. Sitä odotellessa.
Ja toisaalta minä haluan olla kotona. Pystyn pääsemään ajoittaisesta vitutuksesta yli, vien lapset puistoon tapaamaan toisia lapsia ja luen iltapäivällä ääneen kirjoja. Uskon, että näin on pienemmälle parempi. Muistan, että ehdin kyllä tehdä töitä vielä vuosikausia. Opetan lapsille, miten riitoja sovitaan ja miten toisia ihmisiä kohdellaan ja kaipaan takaisin töihin.
Nyt elättelen toiveita siitä, että koen jonkinlaisen kotiäitiherätyksen ja alan innostua kaikenlaisista lapsitapahtumista ja lasken innostuksesta alleni kun Polarn O. Pyretin ja Mini Rodinin uudet vaatemallistot julkaistaan. Sitä odotellessa.
Voi Liisa,
VastaaPoistaJaan tuon tunteen esikoisen "*elvetti-sentään vaiheesta". Ihan kamalaa, ja meilläkin tilanne helpottuu kun a)naapurin lapset on kotona b)juoksuttaa siltä kaikki energiat veks c) hyppää itse kaivoon ja yrittää siellä miettiä miten ihania ne omat lapset sitten kuintenkin on :)
Minulla on kotiäiti aikaa jäljellä 7kk, jotenkin en saa sitä "nauti tästä vaiheesta"- vaihdetta oikein päälle ;)
Meillä yöelämä on taas yhtä juhlaa... nukun parhaimmillaan kolmessa eri sängyssä. Esikoinen kiipeää 2-3 aikaan meidän sänkyyn ja kuopus seuraa perässä muutamaa tuntia myöhemmin! Jumaleisson mä kohta hommaan lukon tuohon meidän makkarin oveen ;)
Voi hyvin!
Joo, en mä oikein nyt tiedä, onko tämä nyt niin ihanaa, että pitäisi nauttia. Vaikka tiedänkin, että tällaista mahdollisuutta olla näin paljon lasten kanssa ei todella moneen vuoteen ole edessä ja maailman parhaita tyyppejähän nämä kaksi ovat. Mutta on tämä lapsen kasvattaminen vaan välillä niin kamalan vaikeaa ja hermoja syövää hommaa.
PoistaEn edes uskalla ajatella, kuinka kireä olisin, jos en saisi öisin nukkua rauhassa. Toivottavasti teille löytyy joku munalukkosysteemi tai muu ratkaisu. :)
Kuin minun näppikseltäni. Onneksi elämä lasten kanssa on hyvin vaihtelevaa; hyvät ja huonot päivät ja kaikkea siltä väliltä, tasoittavat kummasti toisiaan.
VastaaPoistaItsellä on alkanut lähtölaskenta, vajaa kaksi viikkoa ja olen taas työelämässä. Kaksi nuorinta saavat onneksi pehmeimmän mahdollisen laskun hoitoputkeensa; lyhyitä päiviä yksityisellä perhepäivähoitajalla, tuttu veli siinä vierellä.
Jaksamista sinulle tulevaan vuoteen!!
Nyt on selkeästi joku murroskausi menossa, koska esikoiselle ei kelpaa mikään ja hermostuu, jos kävelen metrin hänen edellään lastenhuoneesta keittiöön. Olen kuulemma liian kaukana, enkä odota häntä. Melko tukahduttavaa ajoittain.
PoistaIso muutos teillä edessä! Onneksi teillä on hoitokuviot järjestyneet mieleisellä tavalla. Vähän jo nyt jännittää, saadanko se hoitopaikka oman kodin läheltä, johon lapset haluaisin.
Onnea työhönpaluuseen! :)
Veit kyllä taas ajatukset päästäni ja kirjoitit ne ulos. Tosin mä palaan taas opintovapaalle jo syyskuussa, mutta lapsilla on hoitotäti kotona tai naapurissa maks. kolmena päivänä viikossa. Tänä vuonna hoito laskettaneen enemmänkin tunneissa kuin päivissä, kun en raaski vielä tuota pienempää pitää niin paljon hoidossa.
VastaaPoistaOnko sulla duuni odottamassa? Mä mietin jo, että menenkö vielä takas entiseen ja jos, niin mitä ihmettä sitten. Siellä ei oo enää juuri ketään niiltä ajoilta, kun jäin pois toukokuussa 2009. Tuntuu ihan omituiselta, että niiden kuitenkin pitää ottaa mut takas kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ja ihan yhtä oudolta tuntuu ajatus siitä, että menisin sinne takas kaikkien näiden vuosien jälkeen. Mutta olen mietiskellyt, että mahdollisesti vielä jatkaisin osittaisella hoitovapaalla siihen asti, että nuorinkin on kolme, jolloin vanha duuni lienee melkein ainoa vaihtoehto.
Mä olen pyöritellyt tuota hoitaja-asiaa. Meillä esikoinen on kahtena aamupäivänä kerhossa ja en oikein saa päässäni sumplittua, olisiko järkeä palkata hoitaja kakkoselle samalle ajalle, että saisin vaikka opintojuttuja etenemään vai miten homma kannattaisi järjestää. Tietysti rahallisestikin se on vähän hankala, kun en oikein uskaltaisi Kelasta hakea sitä yksityisen hoitotukea, kun tuntimäärät olisi niin pieniä todellisuudessa. Ja kaikki se säätö kotitalousvähennyksien ja erilaisten eläkemaksujen kanssa tuntuu niin hankalalta. Pitäisi vaan löytää joku joka tekisi pimeänä hoitohommia silloin tällöin.
PoistaMulla ei ole duunia odottamassa. Uuden duunin hakeminen tuntuu ainakin vielä nyt tosi innostavalta ja olen välillä käynyt ilmoituksiakin vilkuilemassa. Vanhaan työpaikkaan tuntuisi kyllä oudolta palata. Mä pidän ajatuksesta, että voi aloittaa ihan uuden homman, vähän niinkuin puhtaalta pöydältä. Olisi ehkä ideaalein, jos löytäisi homman, jossa voisi aloittaa osa-aikaisena ja sitten lisätä tunteja, mutta se on varmaan aika epätodennäköistä uutta hommaa hakiessa.
Saa sen yksityisen hoidon tuen pienemmällekin tuntimäärälle: jos työsopimuksessa lukee, että hoitoa on alle 25 h/vko, saa hoitorahaa alle 3-vuotiaasta 166,71 e/kk. Silloin tietenkään sinä et saa kotihoidontukea, joten pitäis olla sit joku muu tulonlähde (esim. opintotuki, niin kuin mulla). Mut tosiaan säätöä tulee melkoisesti noin pientä aikaa varten. Entäs MLL, sitä kauttahan saa kai hoitajan aika edullisesti?
PoistaMe tehtiin mun naapurin kans jossain vaiheessa vaihtokauppaa, kun esikoiset oli vajaat 1,5 v: se hoiti mun esikoista yhtenä päivänä ja mä sen esikoista vastaavasti yhtenä päivänä viikossa. Molemmat sai muutaman tunnin aikaa tehdä opintojuttuja tai mitä ikinä. Toki se edellyttää, että löytyy joku asiasta innostunut kanssaäiti lähistöltä, mut toimiessaan se on minusta oikein hyvä systeemi!
Just ton osa-aikaisuusasian takia olen syömässä sanani ja harkitsen paluuta vanhaan, vaikka vannoin, että en niin tekisi. Niin se mieli muuttuu...
Mun opinnoista ei saa opintotukea, joten se yksityisen kotihoidon tuki söisi kyllä tuloja vähän liian ikävästi. Pitää kysellä MLL:stä niiden tilannetta. Jos sieltä saisi vakihoitajan, voisi se olla hyvä vaihtoehto.
PoistaMutta hieno idea tuo teidän vaihtolapsikäytäntö! Tuosta voisi tosi moni hyötyä.
Jännää on, mullakin alkaa viimeinen vuosi kotiäitinä. Esikoinen oli osa-aikaisessa päivähoidossa tuossa joskus, mutta lakkautin sen homman erinäisistä syistä. Nyt sillä alkaa kuukauden päästä kahtena iltapäivänä kerho, mikä on varmaan ihan kiva kaikkien kannalta. Mulla on kiinnostava ihana ala mutta ei työpaikkaa mihin palata, jonka takia en ole ihan varma siitä, minkä päivämäärän päivähoidon aloitukselle asettaisin. Kaipa sen voi toki myöhemmin muuttaa?
VastaaPoistaHaen duunia tällä hetkellä koska saan liiton ansiosidonnaista. Onneksi mun alalla on sen verran tunkua, että varsinaisesti vasten tahtoaan ei kovin helpolla työllisty, mutta hakea pitää, ettei karenssi heilahda. Olenkin kehittänyt lakonisista työhakemuksista oman bravuurini :D Joskus tuossa kevään korvalla pitääkin muuttaa tyyli taas entusiastiseksi ja innostuneeksi, jotta se duuni sit oikeasti lohkeaisikin.
Joskus aina mietin, että miltä tosi vahvasti itsensä välikausihaalarimaailmaan upottaneesta mammasta tuntuu palata työelämään aikuisten keskelle? Vai onko ne ehkä vain ihmisinä niitä, jotka jorisee arjen pikku hankinnoista noin niinku pääasiallisena keskustelunaiheenaan ihan muutenkin, riippumatta siitä onko hankinnat lapselle vai itselle.
Mua ohjeistettiin, että jos syksyllä mielii töihin, kannattaa paikkaa hakea elokuun alusta, koska eskarit poistuu koulun kirjoille silloin. Mä en usko, että muuten sillä ajankohdalla olisi juurikaan väliä. Mä suunnittelen niin, että alan sitten vasta elokuussa hakea tosissaan töitä, kun ei kuitenkaan kesällä mitään tapahdu ja lapset saa vähän pehmeämmän laskun päiväkotiin, kun olen alussa työttömänä. Tässä pohdin, että kuinka aikaisin sitä kehtaisi ilmoittautua työkkäriin ja päästä ansiosidonnaisiin kiinni.
PoistaMun on hankala kuvitella, miltä niistä välikausihaalarimaailman ihmisistä tuntuu. Mä en ole näiden kotivuosien aikana sitä lajityyppiä itsestäni löytänyt. Välillä mietin, että mikä itsessä on vikana, kun ei pysty jorisemaan niistä hankinnoista ja muista. Mutta mä luulen, että voit olla ihan oikeassa siinä, että suuri osa on varmasti niitä elämänsä niitä näitä jorisemalla viettäviä ihmisiä ihan muutenkin.
Viimeinen kappale :D
VastaaPoistaAamen! Kuin meikäläisen ajatuksista! Heh!
Onko sunkin PAKKO SAADA niitä pandavaatteita!?!! :D
PoistaSiis todellakin!
PoistaJa koko ensi sesongin garderoobi on jo ihan viimeisiä googletuksia vaille suunniteltu. Arvaa olenko valvonut kaikki yöt sen takia! ;D
Nyt vaan odotetaan, että lapsilisät tulee tilille! :D
PoistaEi kyllä noi vaatejutut mun kotiäitielämän sisältöä rikastuta ;) Itse tykkään kovasti olla kotona, mutta uskon, että sillä ehdolla että lapsia on a) yksi ja b) minulla on kokoajan jokin muukin projekti kesken. Nyt on tutkinnon hidashidas suorittaminen, ehkä ensi vuonna uuden kodin laittaminen? Onhan tämä arki aika-ajoin aika uuvuttavaa.
VastaaPoistaJoillekin se lasten vaatettaminen tuntuu olevan ihan elämän pääsisältöjä. :D
Poistaa) ja b) varmasti auttavat asiaa. Itsellä töihinkaipuuseen vaikuttaa varmaankin se, että nyt näitä kotivuosia on jo niin monta takana. Tämä alkaa olla niin sanotusti nähty.
Mä piipahdin töissä vajaan puoli vuotta ennen kuopuksen syntymää ja olin sitä ennen ollut 3v kotona. Töissä oli ihanaa, ehkä siksikin, koska tiesin, että kyse oli piipahduksesta. Nyt olen juuri päättänyt äitiyslomani enkä osaa vielä sanoa kuinka kauan tällä kertaa olen vain kotiäitinä, joka etsii öitä myöten maailmaa ympäri ämpäri lapsilleen välikausiasuja. Kenties vuoden.
VastaaPoistaSe on se haalarimaailmaan ajoittainen (alennusmyyntiaikaan) uppoaminen varmasti jotain psyykkistäkin. Sen siitä saa, kun valvoo vuoden. Innostuu hyvin triviaaleista asioista eikä jaksa aina vatvoa ja pohtia jotain yhteiskunnallisesti merkittävää ja fiksua. Iloa saattaa tuoda ihan vain se, että lapsen haalarissa on nyt 10 000 vesipilaria ja tämä löytö oli nyt puoleen hintaan! Henkilökohtaisesti mulla saattaa lirahtaa siinä kohtaa, kun tekee -60% löydön Swedish Hasbeenseistä - ihan itselle! :D
Mä edelleen muistelen lämmöllä sitä, kun viime vuonna löysin lapselle Molon haalarin -70% alessa. Se oli hieno hetki. Ja ne vesipilarit <3
PoistaMutta kyllä se vaan joillain naisilla menee vähän överiksi se vaatettaminen. Tuntuu, että joissakin perheissä lapset on valjastettu johonkin ihmeelliseen äidin henkilökohtaiseen merkkivaateleikkiin, jolla täytetään mun mielestä jotakin tyhjiötä omassa itsessä. Huutelen minä täältä keittiöpsykologien aamupiiristä.
Herramonjee, mistä löysit sen -70% haalarin? :D Niin ja enkös minä sanonutkin, että jotain psyykkistä siinä lasten vaatettamisessa on, mutta se jollain ei tässä pelissä (kotiäitipelissä) yhtään viiraa, niin esittäytyköön, mielelläni tapaisin, niin saisin muutakin ihmeteltävää. Tsihi.
VastaaPoistaNo Punavuoren peikosta!!!!!
PoistaTässä elämän pelissä on hankalaa löytää ketään, jolla ei missään asiassa viiraa, joten kaikki omalla tyylillään vaan. :)
Mä just mietin, että onko toi oma 3 v. vaan muuttunut ihan superärsyttäväksi vai onko tää taas jokin vaihe. Ne kiusaa 1,5 v:n kanssa toisiaan koko ajan: tönii, läpsii, puree, jahtaa, varastaa leluja toisiltaan, jne. Välillä jos lähdetään johonkin autolla, laitan ne vöihin kiinni ja kävelen tahallani oooooiiiikeeeeiiin hitaasti kuskin paikalle. Siunattua hiljaisuutta edes hetken aikaa!
VastaaPoistaMä melkein joka päivä mietin, miten kamala ihminen on "luonnostaan", kun katselen kun tuo 3-vuotias panee menemään. Se kaikki omistushalu ja toiselta viemisen tarve, joka pitää kasvatuksella saada aisoihin. Ja se huojennuksen tunne iltaisin, kun molemmat ovat nukahtaneet. Siunattua!
PoistaVoi apua tuota viimeistä kappaletta! Itse muka ylenkatson P.o.P -intoilijoita, mutta kuolaan kuitenkin itse niitä Mini Rodineita.(en tosin sitä pandaa mutta..turhaa taitaa olla selittely! :D) Tunnustan skitsoiluni!
VastaaPoistaTöihin paluu odottaa kuukauden päässä, ja vaikka kaveri onkin vasta 2 v. (eikä mitenkään erityisen hankala tapaus) hoidon alkaessa, on se töihinpaluu minulle valo tunnelin päässä. Vaikka eihän se lapsi tuosta mihinkään häviä tai se kasvatusvastuu. Ikävä sitä silti tulee. Mokomakin pirpana! ;)
Saahan sitä ihastella, jos miellyttää silmää! Hassua, kun on nuo pari merkkiä, jotka herättää paljon tunteita. :)
PoistaOnnea uuteen elämänvaiheeseen! On siinäkin varmasti haasteensa, vaikka joskus täältä kotoa käsin tuntuu, että töissä pääsisi pienemmillä hermojenkiristelyillä.
Voihan Panda! :D
PoistaNyt lähti Mini Rodinilla mopo käsistä:
http://fi.babyshop.com/panda-overall-black-offwhite/p/46907
(tämä juttu vaan tuli heti mieleen, kun näin tuon kuvan)
Nyt lapsen voi, pandavaatteiden ostamisen lisäksi, myös pukea pandaksi!!! Eikä maksa kuin 165 euroa!
Poista